Huittisissa on päätetty lautakuntien ja kaupunginhallituksen merkittävimmistä luottamustoimista.

Keskustan Aimo Lepistö jatkaa kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja valtuustoa johtaa vaalikauden ajan kokoomuksen Jukka Tuori.

Kaupunginhallituksen yhdeksästä paikasta keskustalla on kolme, kokoomuksella kaksi, perussuomalaisilla kaksi ja vasemmistoliitolla ja demareilla molemmilla yksi paikka. Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja on Jari Maine (kok.) ja 2. varapuheenjohtaja vuosina 2013-2014 Simo Riuttamäki (ps.) sekä vuosina 2015-2016 Pekka Kankaanpää (vas.).

Valtuuston varapuheenjohtajat ovat 1. varapuheenjohtajana Hannu Haapasalo (kesk.), 2.varapuheenjohtajana Ilkka Riuttamäki (ps.) ja 3. varapuheenjohtajana Reijo Lintunen (vas.).

Lautakunnista keskustalla on muun muassa tekninen ja kasvatus- ja opetuslautakunta. Kokoomus johtaa perusturvalautakuntaa. Perussuomalaisten johdettavana on nuoriso- ja liikuntalautakunta.

Huittisten puolueet pääsivät paikkajaosta sopuun pitkien neuvottelujen jälkeen sunnuntaina. Neuvotteluissa olivat mukana kaikki valtuuston puolueet vihreitä lukuunottamatta. Sunnuntaina sovittiin nimistä tärkeimmille luottamuspaikoille, mutta osa puolueista ei ole vielä lyönyt loppuun kaikkien lautakuntiin tulevien rivijäsenten nimiä.