Pitipäs sattuakin näin ensimmäisenä työpäivänä. Sellainen oli päällimmäinen fiilis testipäivän ulosajomme jälkeen. Testin ajankohtaahan oli siirretty päivällä myöhemmäksi, että saisimme hankalat keliolot. Ja saatiin sitten mitä tilattiinkin. Itse emme Jarmon kanssa kokeneet minkäänlaisia kolhuja, mutta auto kärsi sen verran, että korjaaminen olisi vienyt liian kauan.
Ehdimme juuri vähän ennen ulosajoa vähän naureskella, kuinka kovaa slickseilläkin pystyi noissa olosuhteissa ajamaan. Mutta kun ajolinja ei sitten aivan osunutkaan puhtaalle ajouralle, niin ohjaaminen ja jarruttaminen ei enää onnistunut. Vauhtia oli reilu satanen ja loivaa alamäkeä. Kun slicksi nousi sohjon päälle, niin tuntui että vauhti sen kuin koveni.
Ulosajo tapahtui puolen päivän aikaan, joten testipäivälle suunniteltua ohjelmaa ei saatu kokonaan vietyä läpi. Muutamat säätöjutut jäivät kokeilematta, mutta onneksi olin saanut niistä tuntumaa joulukuun testeissä.
Fiilikseen ulosajo ei vaikuttanut mitenkään. Puhuimme Jamon kanssa seuraavana päivänä nuotittamaan lähtiessämme, että hyvä kun koko ulosajoa enää edes muistaa. Ei jäänyt henkisiä peikkoja. Olihan tämä toisaalta hyvä muistutus kisaa varten. Todella tarkkana saa olla. Todennäköisesti keliolosuhteet tulevat olemaan sellaiset, että rengasvalinnoilla ratkaistaan todella paljon. Siinä sitten lasketaan suhteita, että kuinka paljon on kuivaa, kuinka paljon märkää ja kuinka paljon lunta ja millaisissa paikoissa?
Esimerkiksi testitiellämme slicksit olivat nopeimmat, mutta se edellytti, että tiesin tasan tarkkaan keliolosuhteet joka kohdassa. Kilpailussa tilanne on erilainen. Vaikka laskelmat osoittaisivat muuta, niin viimeinen päätös on kuskilla itsellään. Yleensä sitä ajaakin nopeammin sillä renkaalla, johon eniten luottaa.
Nuotituspäivänä Turinin pätkää läpi ajellessa kauden aloitusfiilis nousee aina. Ajoimme ensi kertaa myös legendaarisen Sisteronen pätkän, joka ei aiemmin ole kuulunut reitille oman urani aikana. Etuautokuskiltani Kankkusen Timolta olen saanut kuitenkin hyviä vinkkejä pätkään liittyen. Timolla on Montesta kokemusta sekä Kankkusen Juhan että Mäkisen Tommin etuautona
Varsinainen lomailu edelliskauden ja uuden kauden välissä jäi aika vähiin. Ja niin se menee näissä hommissa joka vuosi. Testejä painetaan yleensä jouluun asti ja vuoden vaihduttua sitten huomataan, että taas alkaa tohina Montea varten. Vapaapäiväni Suomessa jäivätkin aika vähiin, sillä vietimme poikieni kanssa uutta vuotta Dubaissa. Siellä päinhän tyyli tuntuu olevan, että jos jotain rakennetaan, niin sen pitää olla jotain nopeinta, kalleinta tai suurinta. Paikallinen ilotulitus noudatteli samaa linjaa. Tokkopa olen koskaan nähnyt samanlaista kymmenen minuutin tykitystä taivaalle kuin siellä. Muuten loma piti sisällään poikien kanssa pingistä, jalkapalloa ja uintia. Siinä sai akkuja latailtua mukavasti.
Nyt ajatukset ovat Montessa, joka on aina haastava paikka. Haluan aloittaa kauden pistepotilla. Älyttömiä riskejä en lähde ottamaan, mutta tähtäin on podiumilla. Suurin kysymysmerkki on tietysti Jari-Matin ja Ogierin vauhti Volkkarilla. Nyt se nähdään ensi kertaa oikeasti. Kokonaisuudessaan kausi on varmasti mielenkiintoinen. Tästä se lähtee.
Mikko Hirvonen