Jo aiemmin sovitun mukaisesti kaupunginhallituksen puheenjohtajuus jaetaan keskustan ja kokoomuksen kesken siten, että kokoomuksen edustaja toimii hallituksen puheenjohtajana vuodet 2013-14 ja kaksi seuraavaa vuotta hallituksen puheenjohtajana toimii keskustan edustaja. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi on nousemassa kokoomuksen Arto Ojala ensimmäiseksi kahdeksi vuodeksi.

Hallitukseen tulee keskustalta neljä ja muista ryhmistä kustakin yksi jäsen. KD ja sitoutumattomat jakavat hallituspaikan siten, että ensin KD:n edustaja istuu kaksi vuotta ja sen jälkeen sitoutumattomien edustaja kaksi vuotta.

Perussuomalaisille tulee rakennuslautakunnan puheenjohtajan paikka, keskusta asettaa puheenjohtajat sivistys- ja tekniseen lautakuntaan, vasemmistoliitto saa sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajuuden ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajuus tulee SDP:lle.

Kenestä valtuuston puheenjohtaja?

Vain sitoutumattomien neuvottelija Ahti Majava jätti puumerkkinsä pois sopimuspaperista. Ryhmien neuvottelijoiden hyväksymä sopimus menee puolueiden päättävien elinten päätettäväksi. Suurin valtuustoryhmä keskusta kokoontuu ensi sunnuntaina valitsemaan ehdokkaansa paikoille.

Ryhmien välisten neuvottelujen puheenjohtaja ja keskustan valtuustoryhmän vetäjä Heikki Nivala ei vielä kerro, tavoitteleeko hän valtuuston puheenjohtajan paikkaa.

- Kerron tavoitteeni ryhmälleni sunnuntaina.

Valtuutettu Veikko Niemelä (kesk.) on ilmoittanut olevansa valmis valtuuston puheenjohtajaksi.