Joulupukki tuli ja meni. tällä kertaa se toi jo ennenaikaisen lahjan... pari välilevyn pullistumaa. Selkä oli jo vaivannut pidempään, mutta omaa hölmöyttä en ollut tajunnut oireiden olleen niin vakavat. Luulin niiden olevan vain treeniväsyä. Tällaisellä selällä kun ei voi joka pikkukipua lähteä kuvauttaan, tai muuten saisi olla magneettimyllyssä aamusta iltaan. Koko joulukuu meni melkein selkää jumpauttaen ja hoidoissa käyden. Nyt olen saanut pahimman pinnetilan laukaistua, mutta vielä on paljon tekemistä jotta tilanne olisi hyvä.
Perinteisen hiihto on tällä hetkellä huomattavasti helpompaa, koska siinä ei tarvitse olla staattisessa asennossa. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla vapaan hiihtoa Suomen cupin osakilpailussa viikonloppuna. Jos vapaa ei luonnistu, saa sen melkein tältä vuodelta unohtaa, ja keskittyä vain sitten perinteisen kisoihin.
Kunto ei ole tällä hetkellä paras mahdollinen. Mutta esimerkiksi ennen Liberecin MM-hiihtoja oli tilanne paljon huonompi, ja ehdin sinne kuitenkin varsin hyvään kuntoon. En ole siis vielä muusta huolissaan kuin selän toimintakyvystä. Edessä on kaksi aika tärkeää kisaviikonloppua. Niissä pitää kunto saada jo hyvälle mallille, että siitä on mahdollista ponnistaa kunnon sijoille. Se tarkoittaa Ranskan La Cluzasin kisassa 30 sakkiin sijoittumista.
Tällaiset sattumukset eivät ole mitään herkkua juuri ennen tärkeitä kisoja, joita varten on taas koko kesä ja syksy treenattu. Tällä hetkellä kurjinta melkein on, ettei pysty hirveästi asiaa hoputtamaan..on vain pienin askelin edettävä ja toivottava pientä ihmettä. Vielä on vähän oljenkortta jäljellä, joten luovuttaminen ei ole käynyt mielessä.
Parin viikon päästä olen viisaampi tämän asian kanssa. Silloin mietin uudestaan, pystynkö kunnolla kisailemaan vai onko järkevämpää kuntouttaa selkä ja välttyä leikkauksilta. Se on ainakin tällä hetkellä hyvä asia, että kilpailuvietti ja taistelutahto on todella huipussaan. Siitä homma ei jää kyllä kiinni. Loukkaantumiset monesti vain kasvattavat näyttöhaluja ja motivaatiota kilpailla.
Ville Nousiainen