Kuntien etujärjestön, Suomen Kuntaliiton, poliittiset luottamushenkilöpaikat pannaan uusjakoon Oulussa toukokuun puolivälissä pidettävillä kuntapäivillä.

Varsinkin keskustan kentällä on syntynyt kovia paineita siitä, että Kuntaliiton valtuustoon ja hallitukseen on saatava puolueen edustajiksi mahdollisimman kovia nimiä.

Piirijärjestöissä katsotaan, että oppositiossa olevan puolueen täytyy vahvistaa edustustaan nyt, kun kunta- ja sote-uudistuksen kohtalon hetket ovat käsillä.

Ainakin entisten kuntaministereiden Mauri Pekkarisen ja Tapani Töllin nimet ovat olleet pohdinnoissa mukana.

Mitään päätöksiä ei vielä ole tehty, mutta keskustan piirijärjestöt pääsevät kevättalven aikana esittämään omia ehdokkaitaan Kuntaliiton luottamushenkilöiksi.

Ehdokkaiden varsinainen valinta tapahtuu kevään aikana puolueen kunnallisasioiden neuvottelukunnassa, jonka järjestäytymiskokous on ensi viikolla.

Keskustan entinen kansanedustaja Pekka Nousiainen on Kuntaliiton nykyisen valtuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Lasse Hautala hallituksen II varapuheenjohtaja.