Mistä on kyse?
Muun muassa kokoomuksen Lenita Toivakka, keskustan Jari Leppä ja perussuomalaisten Kaj Turunen ovat valmiita laskemaan palkkojaan.
- Jos kansanedustajilla on se reilun 6 000 euron palkka, niin siitä on varaa tinkiä, mutta taloustalkoot saavat koskea vain suuripalkkaisia. Palkan alennukset eivät missään nimessä saa koskea tavallisia duunareita, kommentoi perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen.
- Vaikka tässä ei ole kysymys suuresta summasta kansantaloutemme kannalta, niin tässä on kyse esimerkin näyttämisestä siitä, miten voimme rakentaa kohtuuden yhteiskuntaa, kokoomuksen kansanedustaja Lenita Toivakka toteaa.
Keskustan kansanedustajan Jari Lepän mielestä kansanedustajat voivat palkkojaan alentamalla kantaa vastuunsa nykyisessä taloustilanteessa.
- Kansanedustajien tulee osallistua palkkojen alentamiseen, jotta yhteiskunta pysyy jaloillaan ja, jotta se pystyy tuottamaan sen hyvinvoinnin, jota haluamme. Siinä pitää olla kaikkien mukana.
"Palkka-ale on huono esimerkki"
SDP:n kansanedustaja Pauliina Viitamies on toista mieltä. Hän pelkää, että esimerkki palkan alennuksista saattaa laajentua myös muihin, pienituloisempiin työpaikkoihin.
- Periaatteessa en pidä järkevänä keskustelua siitä, että ihmisten palkkoja alennetaan. Se heikentää ostovoimaa kaikilla kansalaisilla ja yhtälailla verotulot pienenevät. Pidän vaarallisena sitä keskustelua ja esimerkkiä, jota nyt halutaan antaa, Viitamies toteaa.
- Pienentämällä ihmisten palkkoja ei voida tätä kansakuntaa pelastaa, tosiasiassa siinä käy päinvastoin. Tässä vaiheessa puhutaan pelkästään kansanedustajista, mutta tämä esimerkki tullaan epäilykseni mukaan ulottamaan myös yksityiselle sektorille, jolloin se on paljon suurempi ongelma, Viitamies arvioi.
"Kansanedustajille urakkapalkka"
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen menee jo askeleen pidemmälle kansanedustajien palkkakeskustelussa. Hän ehdottaa kansanedustajille pisteytykseen perustuvaa urakkapalkkaa.
- Ehkä kansanedustajille pitäisi tehdä pisteytysjärjestelmä, jossa pisteitä saisi tehdystä työstä. Näiden pisteiden mukaan sitten maksettaisiin palkkaa. Nyt kansanedustajilla on sama palkka työstään, tekivät he sitä vähemmän, enemmän tai eivät ollenkaan, Turunen paheksuu.
- Jos sellainen pisteytysjärjestelmään pohjaava urakkapalkka tulisi, sellaisella systeemillä kulut laskisivat puoleen siitä, mitä nyt maksetaan.
Kaksi vuotta eduskunnassa ollut Turunen kertoo huomanneensa, että eduskunnassa toiset nostavat palkkionsa kevyemmin eväin kuin toiset.
Eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman (sd.) mukaan on selvää, että kansanedustajat osallistuvat palkkojen alentamiseen ministerien ja presidentin tavoin. Asia otetaan esille ensi kuussa eduskunnassa.