Savonlinnalainen perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen vaatii pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) eroa. Turusen mielestä Kataisen hallituksen viimeisin epäonnistuminen on laivatilauksen lipeäminen Ranskaan.

Savonlinnalaiskansanedustaja ihmettelee muun muassa sitä, kuinka hallitus muutamaa kuukautta aikaisemmin otti lainaa 1,5 miljardia euroa ja lahjoitti sen pääomaosuudeksi eurotukijärjestelmään, muttei lainannut murto-osaa siitä suomalaiselle telakalle. Turunen laskee laivatilauksen vieneen 20 000 miestyövuotta pois Suomesta.

Kaj Turunen haluaisi, että pääministeri Katainen vetäisi johtopäätöksen omasta asemastaan työpaikkojen menettämisen takia. Turunen arvioi, että ensi keväänä vastassa on tilanne, jossa hallitus ei pysty sopimaan asioita kehysriihessä.