Italian väistyvä pääministeri Mario Monti on ilmoittanut johtavansa keskustalaisten puolueiden koalitiota helmikuussa järjestettävissä ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Koalitio on sitoutunut tukemaan Montin ajamia uudistuksia ja EU-myönteistä linjaa.
Monti kertoi ottavansa koalition johdon vastuulleen tavattuaan keskustalaisten ryhmittymien ja järjestöjen edustajia perjantaina.
Montin antama lausunto selventää hänen rooliaan tulevissa vaaleissa. Monti ei asetu itse ehdolle, mutta hän on sanonut olevansa valmis toimimaan pääministerinä helmikuun parlamenttivaalien jälkeen. Montilla on elinikäinen jäsenyys Italian parlamentissa.
Monti jätti eroilmoituksensa viikko sitten sen jälkeen, kun Italian parlamentti oli hyväksynyt ensi vuoden talousarvion. Asiaa osattiin odottaa, sillä Monti oli sanonut eroavansa budjettiäänestyksen jälkeen.
Monti kertoi erostaan noin kolme viikkoa sitten, kun entisen pääministerin Silvio Berlusconin puolue oli vetänyt tukensa pois hallitukselta. Berlusconi itse asettuu ehdolle ja pyrkii uudelleen valtaan.
Italian ennenaikaiset parlamenttivaalit järjestetään 24. ja 25. helmikuuta.