Helsingin hallinto-oikeuden mukaan kysymyksessä ei ole verollinen palvelu, vaan yleistuki, joka ei ole arvonlisäverollista. Verottaja vaati keskustaa maksamaan arvonlisäveroja yli puolen miljoonan euron edestä.

Verottaja ei vielä kerro, valittaako se Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoo, että kyseessä on nyt viestintätuen ennakkopäätös, joka koskee muittenkin puolueitten julkaisuja.

- Siinä oli taustalla tietyt EU:n kilpailuoikeuteen liityvät säädökset siinä järjestelmän muutoksessa. Tämä tuki jonka olimme ohjanneet puolueen omistamalle Apollo-verkkopalvelut yhtiölle, Verkkoapila - nimisen verlkkolehden julkaisemista varten, niin alusta saakka olimme sitä mieltä, että siitä ei pidä arvonlisäveroa maksaa ja nyt hallinto-oikeus on päätynyt samaan tulokseen ja olen siitä hyvin iloinen, Laaninen sanoo.