Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen on yllättynyt ja järkyttynyt kohusta, joka nousi hänen Yhdysvaltain juutalaisväestöä koskevista puheistaan. Salolainen kuitenkin korostaa, että aikoo pitää kiinni sananvapaudestaan nyt ja jatkossa.

- Olen itse kärsinyt Neuvostoliiton aikana sananvapauden rajoittamisesta Suomessa sekä journalistina että poliitikkona, ja olen ollut järkyttynyt näistä reaktioista, Salolainen tuhahti perjantaina Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Salolaisen mielestä on tärkeää pitää huolta siitä, että Suomessa voidaan jatkossakin puhua avoimesti kaikista kysymyksistä, myös ulkopolitiikkaa koskevista kysymyksistä.

Salolaisen esiintyminen kohautti Yhdysvalloissa asti

Salolaisen esiintymisestä Ylen aamu-tv:ssä muutama viikko sitten nousi suuri kohu. Salolainen sanoi tuolloin, että Yhdysvaltain on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa Israelin ja palestiinalaisten kiistassa, koska Yhdysvaltain juutalaisilla on paljon vaikutusvaltaa maan taloudessa ja tiedotusvälineissä.

Muun muassa Yhdysvalloissa sijatseva natsirikollisia metsästävä Simon Wiesenthal -järjestö vaati, että Suomi irtisanoutuisi Salolaisen puheista ja Salolaiselta otettaisi poliittiset tehtävät pois.

Salolaisen mielestä Wiesenthal -järjestön reaktio oli täysin naurettava.

- Uskon, että sen taustalla on se, että täältä Suomesta on joiltakin tahoilta syötetty näitä asioita eteenpäin yksipuolisessa muodossa, ja sen vuoksi tämä reaktio on ollut täysin virheellinen ja uskomaton. Tämähän saavutti lähes törkeät mittasuhteet, Salolainen pohtii.

Salolainen uskoo, että merkittävä osa ihmisistä, jotka ovat asiaan reagoineet eivät ole edes kuunnelleet koko lähetystä eivätkä tiedä, mistä on kysymys.

- Se on ollut aivan käsittämätöntä typeryyttä ja tyhmyyttä.

Salolainen korostaa, että kohu ei ole vaikuttanut häneen millään tavalla eikä hän aio muuttaa mitään sanomaansa sen takia.

- Luokittelen tämän koko asian höpö höpö -tiliin, Salolainen sanoo.