Puolueiden neuvottelut kuntien luottamushenkilöpaikkojen jaosta ovat vielä pahasti kesken monilla paikkakunnilla. Useassa pohjalaiskunnassa perussuomalaiset kokevat, ettei vaalitulos toteudu paikkoja jaettaessa.

Kuka paukuttaa hallituksen nuijaa

Kauhajoella keskusta käyttää suurimman puolueen valtikkaa, ja haluaa yhteistyökumppanikseen edelleen kokoomuksen. Perussuomalaiset ohitti kahdeksalla valtuutetullaan kuitenkin vaaleissa kokoomuksen ja nousi kaupungin toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Kokoomuksella on seitsemän valtuutettua.

Kuka kaupunginhallituksen nuijaa ensi kaudella paukuttaa, siitä puolueiden neuvottelijat käyvät nyt Kauhajoella tiukkaa vääntöä. Valtuuston puheenjohtajuus menee ilman erimielisyyksiä suurimmalle puolueelle keskustalle.

- Perinteisesti keskeiset puheenjohtajuudet on jaettu kahden suurimman ryhmän kesken. Se olisi luontainen jako toimia näin jatkossakin. Vaalituloksen pitäisi näkyä myös paikkojen jaossa. Voittajalle kuuluu jakaa vastuuta, perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu, paikkajaosta neuvotteleva Sami Yli-Rahnasto perustelee.

Viidentoista valtuutetun keskustassa tilanne nähdään aivan toisin.

- No, me näemme sen eri tavalla, koska vaalituloksen perusteella keskustalle kuuluisi sekä valtuuston että kaupunginhallituksen puheenjohtajuus. Meillä on pitkät perinteet kokoomuksen kanssa yhteistyöstä, ja sillä perusteella esitimme pohjaesitykseksi, että kokoomuksella olisi kaupunginhallituksen puheenjohtajuus, selvittää Keskustan Kauhajoen kunnallisjärjestön sihteeri, paikkaneuvottelija Timo Myllymäki.

Kuka kantaa talousvastuun

Keskusta ja kokoomus pelkäävät, että Kauhajoen tiukka säästökuuri ei toteudu perussuomalaisten johdolla. Erimielisyyksiä on muun muassa kyläkoulujen kohtalosta.

- Kaupunginhallituksen johdossa pitää olla sellainen henkilö, joka on valmis ottamaan vastuun ja viemään kuntatalouden tasapainottamisohjelman läpi, samoin kuin rakenneselvityksen tarkoittamat ja viitoittamat säästötoimenpiteet, korostaa kokoomusvaltuutettu Taija Hakola.

Jytkyn kaikuja

Perussuomalaiset ovat kokeneet paikkaneuvottelutilanteen Kauhajoen ohella vaikeaksi muun muassa Kauhavalla ja Kurikassa.

- Kun olen seurannut eri kuntien ja maakunnan neuvotteluja, tuntuu siltä, että jotkut puolueet haluavat vähän nokittaa perussuomalaisia. Tässä on ehkä takana jytkyvaalit. Sieltä tulee nyt tiettyjä kaikuja näihin neuvotteluihin. Meitä halutaan väheksyä, eikä meille haluta antaa kunnallishallinnossa sitä paikkaa, mikä meille vaalien mukaan kuuluisi, Sami Yli-Rahnasto arvostelee.