Tämä on sote

Lähde: STM

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksella eli sote-uudistuksella hallitus pyrkii lyhyesti sanottuna varmistamaan palveluiden hyvän saatavuuden ja estämään väestön terveyserojen kasvun.

Uusin käänne sote-uudistuksessa koettiin torstaina, kun hallitus totesi, että alle 20 000 asukkaan kunnat eivät voi enää yksin päättää, miten palvelut kunnassa pitäisi järjestää. Oppositiopuolue keskusta ehti tuoreeltaan tyrmätä hallituksen esityksen.

Aiemmin syksyllä tapahtunutta:

Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa on mainittu sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistus. Siitä on puhuttu vaihtelevalla menestyksellä, mutta asia nousi kuumaksi puheenaiheeksi syksyn kuntavaalien yhteydessä.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richarson (sd.) toi lokakuun puolivälissä esityksensä sote-uudistukseen hallituksen ministerityöryhmälle. Se ei kelvannut ryhmälle ja se piti esitystä ylimalkaisena. Työryhmä jäi odottamaan seuraavaa ehdotusta. SDP:tä lukuunottamatta hallituspuolueet halusivat saada esityksen julkaisukuntoon ennen kuntavaaleja. Puheenjohtaja Urpilainen (sd.) piti uudistusta liian tärkeäksi kiirehdittäväksi.

Urpilaisen näkemyksestä huolimatta ministeri Guzenina-Richarson jatkoi sote-uudistusesityksen muokkaamista. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) antoi koko halllituksen tuen Guzenina-Richarsonille, jotta esitys saataisiin aikaan ennen kuntavaaleja. Pääministeri sanoi, että näkemyserot hallituksen sisällä eivät ole isoja. Eniten hallitusrivejä repi kysymys palveluiden yksityistämisestä.

Keskusta teki lokakuun lopulla välikysymyksen sote-uudistuksesta. Samalla kertaa nykyään hallituksen tukijaksi ilmoittautunut keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaati hallituksen eroa. Yrityksistä huolimatta hallituksen esitys sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksesta ei valmistunut ennen kuntavaaleja eli lokakuun 28. päivää.

Vaalien jälkeen sote-uudistus jäi pimentöön poliittisen keskustelun valokeilasta. Yli kuukauden hiljaiselo loppui hetkessä, kun hallitus teki linjauksen, että vain tarpeeksi vahvat kunnat voivat järjestää erikoissairaanhoidon lisäksi myös perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluita.

Seuraavaksi hallituksen ministerityöryhmän asettamat selvityshenkilöt antavat lausuntonsa sote-uudistuksesta ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä. Ennen tätä selvityshenkilöt kiertävät maakuntia ja tutustuvat tarkemmin kuntakenttään.