Perussuomalaisten halu keskusteluttaa eduskuntaa tavanomaista pidempään EU:n talouskurisopimuksesta päättyi lyhyeen perjantain täysistunnossa. Hallituspuolueet ja toinen oppositiopuolue keskusta pysäyttivät jarrutukseksi tulkitsemansa keskusteluhalun.
Käytännössä perussuomalaisten keskustelunhalua laimennettiin äänestysteknisellä kikalla. Keskusta ja hallituspuolueet ehdottivat äänestystä, palautetaanko EU:n talouskuriasia valiokuntakäsittelyyn. Sen jälkeen enemmistön muodostanut hallitusrintama ja keskusta äänestivät sen puolesta, ettei taloukurisopimusta palauteta mihinkään eduskunnan valiokunnista.
Ratkaisu käytännössä estää perussuomalaisia käyttämästä hyödykseen mahdollisuutta viivästyttää talouskurisopimuksen käsittelyä tilapäisellä äänestysvoitolla ja palauttamalla asia valiokuntakäsittelyyn. Hallitusrintaman äänestysvoitto estää perussuomalaisia esittämästä uudelleen valiokuntakäsittelyä.
Tilapäinen äänestysvoitto voisi syntyä esimerkiksi silloin, kun eduskuntasalissa olisi vain muutamia jarrutuskeskustelun kuulijoita.
Perussuomalaiset: tavoitteena ei ollut jarrutuskeskustelu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin mukaan EU:n talouskurisopimuksen käsittelyssä tavoitteena ei ollut jarrutuskeskustelu.
- Ei ollut tarkoitus jarruttaa vaan kysymyksessä on tärkeä asia, josta haluttiin keskustella kunnolla päiväsaikaan, sanoo Ruohonen-Lerner.
Keskustelu alkoi torstai-iltana ja jatkui perjantaina. Torstain keskustelussa Perussuomalaiset ehdottivat asian palauttamista valtiovarainvaliokuntaan ja perustuslakivaliokuntaan, mutta hävisivät palauttamisesta käydyn äänestyksen perjantaina istunnon aluksi.