Helsingin Sanomien päätoimittajan Mikael Pentikäisen mukaan lehti on jo käynnistänyt sisäisen haun, jonka tarkoituksena on se, että Turussa työskentelee vastaisuudessakin lehden oma vakituinen toimittaja. Tällä hetkellä Turussa lehdelle kirjoittaa freelance-toimittaja.
- Kyllä jatkossakin Turussa on toimiva aluetoimitus. Kuvapalvelut ostetaan tai lehden kuvaaja tulee Turkuun Helsingistä, mutta uutisseurannan hoitaa meidän oma toimittajamme. Turku on merkittävä merellinen kaupunki. Siellä tapahtuu valtakunnallisesti merkittäviä asioita taloudessa, politiikassa ja kulttuurin saralla. Tämän vuoksi on tärkeää, että Hesarin lippu liehuu myös Turussa, vakuuttaa Pentikäinen.
Pentikäisen mukaan aluetoimitusten harveneminen heijastelee sanomalehdistön yleistä kehitystä. Pari kolme vuosikymmentä sitten Turussa työskenteli aluetoimittajia noin kymmenestä eri tiedotusvälineestä. Nyt Hesari on lähestulkoon ainoa jäljelle jäänyt.
- Niillä paikkakunnilla, joilla toimimme, meillä on yhden tai kahden henkilön toimitukset. Aluekuvaajista on luovuttu, nyt kun viimeinen Turussa toiminut aluekuvaaja tosiaan jäi eläkkeelle. Tätä tilannetta paikkaavat erittäin hyvät freelance-kuvaajat mainiosti, sanoo Pentikäinen.
Talouden murros ja sanomalehdille tullut arvonlisävero ovat Pentikäisen mukaan johtaneet sanomalehdistön nykyiseen talousahdinkoon. Yksi kehityksen ilmentymä on se, että lehtien välinen alueellinen kilpailu on selvästi vähentynyt.
- Nyt alueen ykköslehdellä on entistä harvemmin merkittävä alueellinen haastaja. Kylmä tosia on, että vain muutamalla valtakunnallisella lehdellä on alueellista toimintaa. Helsingin Sanomat, STT, MTV 3 ja Yle. Tässähän ne ovat, kiteyttää Pentikäinen.
Vähenevätkö aluejutut?
Pentikäinen ei osaa sanoa suoralta kädeltä, onko alueellisten juttujen määrä vähentynyt hänen lehdessään nykykehityksen myötä.
- Ehkä pientä laskua on ollut, mutta kyllä me kirjoitamme edelleenkin Turkua ja maakuntaa koskevista asioista. Nyt on muistettava, että me emme pyri olemaan mikään täyden palvelun aluelehti. Haluamme, että pääkaupunkiseudulle muualta Suomesta kotiutuneet saavat Helsingin Sanomista luettavakseen alueellisesti merkittävää aineistoa ja toisaalta muualla Suomessa asuvat lukijamme saavat ulottuvilleen näitä uutisia. Olenhan itsekin entinen turkulainen, toteaa Pentikäinen.
Helsingin Sanomien vahvuuksia ovat jatkossakin vahva kansainvälisten ja valtakunnallisten uutisten ja kulttuuriaiheiden tarjonta.
- Lisäksi kerromme kaiken olennaisen koko Suomesta, kiteyttää Pentikäinen.