Monen poliitikon mielestä kyse on valtataistelusta. Vastustajat moittivat keskustalaisia sanelupolitiikasta ja jopa vallan väärinkäyttämisestä. Keskustalaisia on syytetty muun muassa omien suosimisesta veronmaksajien etuja vastaan, sillä moni päättäjä tai heidän puolisonsa on kunnalla töissä.

Keskustalaisilla on toisenlaisia näkemyksiä tilanteesta.

- Joidenkin puolueiden edustajat ovat uhitelleet. He ovat hyökänneet keskustaa vastaan, oli syytä tai ei. He ovat odottaneet keskustan murskatappiota, mutta sitä ei viime kuntavaaleissa tullut, keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Esa Mäki sanoo.

- Ehkä oma osansa riitelyssä on ollut näillä vaaleilla. Myös se vaikuttaa, että kunnanjohtaja on vaihtunut eikä meillä ole vielä vakituista kunnanjohtajaa. Moni on sanonut, ettei tämä ole hyväksi Pellolle, kunnanhallituksen keskustalainen puheenjohtaja Esa Rautio toteaa.

"Met päätämmä"

Vastustajien eturintamassa on ollut kunnanhallituksen vasemmistoliittolainen varapuheenjohtaja Simo Keränen.

- Se on ehkä jonkinlaista valtataistelua, tai ehkä pikemminkin arvovaltataistelua, Keränen muotoilee.

Keräsen mukaan liian pitkään päättäjänä ollut voi alkaa virheellisesti pitää kuntaa omanaan ja ottaa päätösvallan kaikista asioista itselleen. Keränen ei halua julkisesti nimetä ketään, mutta sanoo "isännän ääntä" käyttävien olevan keskustalaisia.

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Johanna Oksmanin mukaan erimielisyyksiä selittää valtataistelun lisäksi paikkakunnan pienuus.

- Pienessä kunnassa muutos tapahtuu hitaammin. Meillä se on kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Täällä ei aina osata ottaa uusia ihmisiä vastaan, vaan moni on tiukasti juuttunut poteroihinsa. Keskustalla on ollut "met päätämmä" -linja, Oksman toteaa.

Ulosmarssi valtuustosta

Riitely kärjistyi syyskuussa, kun vasemmistoliiton, sosiaalidemokraattien ja perussuomalaisten valtuutetut marssivat ulos heti valtuuston kokouksen alussa. Syyksi sanottiin, että keskustalainen valtuuston puheenjohtaja Reijo Lassila oli muuttanut valtuuston esityslistaa mielivaltaisesti. Kiista koski Pellon Ponnen urheilutalon remonttia ja Pellopuun vuokranalennusta.

Valtuuston enemmistö hyväksyi molemmat kiistapykältä seuraavassa kokouksessa syyskuun lopulla, kun Lassila oli ensin pyytänyt tekoaan anteeksi. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kuitenkin valitti Ponnen remontista Rovaniemen hallinto-oikeuteen, jossa asia on edelleen kesken.

Vasemmistoliittolaisten lisäksi keskustaa on haastanut myös perussuomalaisten ainoa valtuutettu Jussi-Pekka Heinonen. Hän loikkasi keskustasta perussuomalaisiin reilu vuosi sitten.

- Keskustassa on vanhakantainen periaate, että vain tietyt ihmiset tietävät asioista. Minulle sanottiin, että "älä sie poika höpötä". Minä päätin, etten höpötä ja lähdin keskustasta pois, Heinonen toteaa.

Heinonen saa ensi vuodesta lähtien kaksi uutta valtuutettua ryhmäänsä.

Kunnanjohtajasta eripuraa

Myös toisen keskustan nokkamiehen, kunnanhallituksen puheenjohtajan Esa Raution tekemisiä on selvitelty viime aikoina. Rautio puuttui erään työntekijän syrjäseutulisään liittyvän oikaisuvaatimuksen valmisteluun vastoin valtuuksiaan.

Vt. kunnanjohtaja Sami Baas ehdotti, että kunta tekisi Rautiosta rikosilmoituksen, mutta enemmistö kunnanhallituksesta päätti, että asia painetaan villaisella.

Politiikot ovat nahistelleet myös uuden kunnanjohtajan valinnasta. Kiistely nousi pintaan, kun Tapani Melaluoto siirtyi naapurikuntaan Ylitorniolle lokakuun alkupuolella. Pellon keskustalaisille ei tunnu kelpaavan virkaan vahvoilla oleva vt. kunnanjohtaja Sami Baas. Johtavalinnan yksi sivujuonne on hakijoita arvioineen konsultin vähemmän mairittelevan lausunnon lipsahtaminen julkisuuteen. Tämä käänne johti siihen, että yksi hakijoista vaatii kunnalta korvauksia tietovuodosta.

Keskusta menettää enemmistön?

Keskusta onnistui pitämään yksinkertaisen enemmistönsä viime kuntavaaleissa, vaikka valtuuston koko pienenee kuudella paikalla 21:een ensi vuoden alusta lähtien. Uusia valtuutettuja on kymmenen. Nokkamiehet myös vaihtuvat, sillä valtuuston puheenjohtaja Lassila ei ollut enää ehdokkaana ja Esa Rautiokin aikoo luopua kunnanhallituksen puheenjohtajan paikasta.

Ensi vuoden alusta lähtien keskustalla on 11 paikkaa, loput kymmenen on muilla puolueilla. Vasemmistoliitolla on neljä, perussuomalaisilla kolme, SDP:llä kaksi ja kokomuksella yksi paikka. Kylillä on jopa puhuttu, että joku keskustalaisista saattaisi loikata toiseen valtuustoryhmään. Se tietäisi sitä, että keskusta menettäisi yksinkertaisen enemmistön valtuustossa.

Osa poliitikoista toivoo, että riitely loppuisi uuden kunnanjohtajan valintaan. Valtuusto valinnee kunnanjohtajan ensi maanantaina. Osa taas pelkää, etteivät erimielisyydet lopu vieläkään.

Pellon päättäjillä riittää työsarkaa, sillä väkikadosta kärsivän kunnan talous on menossa kurjemmaksi ja päätettäväksi on tulossa isoja asioita kuten mahdollinen kuntaliitos ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleenjärjestely.