Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Anni-Inkeri Törmäsen mukaan neuvotteluissa ei ole pidetty kiirettä, koska mukana on nyt useampia osapuolia kuin aiemmin.

- Hiljaa hyvä tulee, yritetään tehdä äänestystuloksen mukainen ratkaisu, sanoo Törmänen.

Uusi ryhmä on käytännössä perussuomalaiset. Vaaleissa puolue sai 8 edustajaa, kun aiemmin heillä ei ollut lainkaan valtuutettuja Sotkamossa. Perussuomalaisten Ari Korhosen mukaan neuvotteluissa ei ole juurikaan edetty.

- Kahden ryhmätapaamisen lisäksi on käyty kahdenvälisiä neuvotteluja, mutta eri ryhmien vaatimukset eivät ole vieläkään selvillä. Itse en ole ryhmätapaamisiin vielä päässyt, mutta tapaan tiistaina keskustalaisia.

Korhonen ilmoitti itse heti vaalien jälkeen tavoittelevansa Sotkamon kunnanhallituksen puheenjohtajuutta.

Törmäsen haluaisi luottamuspaikat selväksi ennen joulua, mutta Korhosen mukaan ne voivat ratketa vasta uuden valtuuston kokouksessa ensi vuoden alussa.

- Miten se nyt sitten menee 15. joulukuuta. Jos ratkaisua ei silloin synny, se jäänee sitten uuden valtuuston tehtäväksi. Äänet ratkaisevat silloin, ja se millaisia koalitioita on olemassa, sanoo perussuomalaisten Korhonen.

Poliittiset ryhmät ovat pitäneet yhteiskokouksia marraskuussa ja joulukuun puolessavälissä on tarkoitus pitää vielä yksi. Eri ryhmät ovat pitäneet pienempiä kokouksia pitkin matkaa kuntavaalien jälkeen.

Uudessa valtuustossa keskustalla on 15 edustajaa, perussuomalaisilla 8, vasemmistolla 6, kokoomuksella 4 ja kristillisdemokraateilla ja sosiaalidemokraateilla kummallakin yksi.