Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) on jälleen kiistänyt ministeriönsä valmistelevan miljardileikkauksia tiehankkeisiin. Kyllönen sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että hän ei ole pyytänyt valmistelemaan julkisuuteen vuotanutta muistiota. Liikenneviraston muistion mukaan monia suuria tiehankkeita jäädytettäisiin tai rakennattaisiin aiottua keveämmin.

Kansanedustaja Mirja Vehkaperä (kesk.) kysyi Kyllöseltä torstaina kyselytunnilla, hyväksyykö liikenneministeri Kyllönen miljardin leikkauksen, joita Liikennevirasto olisi esittänyt seuraavien suunnitteluvuosien hankkeiden osalta.

- Olen ikäni elänyt ja kasvanut keskustalaisessa maakunnassa ja ymmärrän, että on vaikea käsittäää sitä mikä ääneen sanotaan. Perusasia: Liikenne- ja viestintäministeriö ei ole valmistellut tätä muistiota eikö myöskään antanut mandaattia minkään miljardileikkauslistan telemiselle. Tuliko ymmärrettäväksi, kysyi puolestaan Kyllönen.

Kiemurteliko ministeri?

Varsinainen nokkapokka syntyi kuitenkin Kyllösen ja edellisen hallituksen liikenneministerinä toimineen Anu Vehviläisen (kesk.) välille. Vehviläinen ei uskonut Kyllösen selitykseen vaan hänen mielestään ministeri yritti kiemurrella irti listauksesta.

- Siinähän sanotaan johdannossa ja esipuheessa, että Liikenne- ja viestintäministeriön pyynnöstä tehdään ja viitataan jopa kahdeksaan hankkeeseen, jotka ovat tämän vaalikauden jälkeisiä hankkeita. Minusta se ei ole totta, mitä te tässä sanotte, totesi Vehviläinen.

- Koska en ole ohjeistanut Liikennevirastoa laatimaan mitään miljardileikkauslistaa niin sinä päivänä kun minä saan sen käsiini niin minä tulen repimään sen tuhannen kappaleiksi ja vielä poltan ne kappaleet, vastasi Kyllönen.

Puhuiko ministeri totta?

Vihjaukset siitä, että ministeri ei olisi puhunut totta saivat Kyllösen kimpaantumaan.

- Ja sanon tässä sen, että jos puhemies vain sallin niin havaitsin kyllä äskettäin, että entinen liikenneministeri Vehviläinen antoi erittäin vakavan huomautuksen ja hyvin ilmiselvästi sanoi, että minä olen valehdellut eduskunnalle.

Vehviläinen puolestaan kiisti sen, että hän olisi väittänyt ministerin valehdelleen.

- Minä en ole todellakaan sanonut sellaista enkä käytä sitä sanaa ja jos te olette sillä tavalla ymmärtäneet, että puhuisin, että ette puhu totta niin pyydän kyllä sitä teitä anteeksi.

Eduskunta ymmällään?

Anu Vehviläisen mukaan eduskunnassa ollaan nyt ihmeissään siitä, mitä ministeri on puheillaan hankkeiden uudelleenarvioinneista tarkoittanut.

- Sen sanon, että minä en ole tässä salissa ainoa henkilö, jolle tämä eilinen julkisuuteen tullut lista olisi ollut ihmetystä herättävä. Ja voin sanoa, että ei pelkästään tällä viikolla vaan pitkin syksyä ja täällä myös budjettikäsittelyssä te ottelitte edustaja Kanervan kanssa myös näistä, että mikä on mitäkin ja mitä uudelleenarvioidaan.

Vehviläinen korosti, että ainakaan keskusta ei ole sitoutunut sellaiseen liikenneselontekoon, jossa lähdetään miljarditasolla leikkaamaan hankkeita.

Kyllönen sanoi lähtevänsä siitä, että työtä tehdään jatkossakin liikennepoliittisen selonteon linjausten ja niiden yhteisten pelisääntöjen pohjalta mitä hallitus ja eduskunta on päättänyt.

Ministeriöstä kiistettiin leikkauslista jo tuoreeltaan

Liikenneministeriö ja Kyllönen kiistivät jo keskiviikkona tiedot, joiden mukaan ministeriö olisi mukana Liikenneviraston valmistelemassa muistiossa. Ilta-Sanomat kertoi keskiviikkona, että Liikenneviraston muistiosta paljastuu suuria leikkauksia valtakunnan tieverkoston parannushankkeisiin.

Lehden mukaan muistiossa näkyy liikenneministeri Kyllösen ja ministeriön kansliapäällikön Harri Pursiaisen kynänjäljet.

Kyllösen keskiviikkoisen kommentin mukaan LVM ei ole laatinut julkisuudessa ollutta muistiota, vaan sen on tehnyt Liikennevirasto. Kyllönen muistuttaa myös, että kyse on viraston sisäisestä valmistelusta.