Entinen pääministeri, nykyinen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen varoittaa, ettei kaivosteollisuutta saa häätää Suomesta Talvivaaran onnettomuuden vuoksi.

- Varoitan kyllä tätä yhteiskuntaa siitä, että jos tämä ilmapiiri ajetaan siihen, että kaivokset häädetään, mitä investointeja Suomeen odotetaan saatavan. Energiapuolella on vaikeuksia, ja nyt jos kaivokset oikein ajetaan ajamalla pois, kyllä meille huonosti käy, Vanhanen sanoi Ylen TV1:n A-studion haastattelussa.

Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimalan takaa katosi suurin rahoittaja saksalainen E.ON, ja nyt Suomelle tärkeä investointi saattaa jäädä toteutumatta. Vanhanen muistuttaa, että Suomen kasvunäkymä on heikompi kuin Ruotsissa ja Tanskassa, ja myös E.ON ilmoitti keskittyvänsä näihin maihin Suomen sijaan.

- Tämä on valitettavasti aika surullista kuultavaa. Menetimme kahden miljardin ulkomaisen investoinnin. Sellaisia ei taida vuosikymmeneen saatu, Vanhanen toteaa.

Hallitus edisti investointeja

Matti Vanhanen ei halua ottaa vastuuta entisenä pääministerinä Talvivaaran ongelmista, vaikka hänen hallituksensa myönsi kaivosyhtiölle luvan toimintaan ja hän oli myös henkilökohtaisesti pääministerinä muuraamassa Talvivaaran peruskiveä.

Entinen pääministeri haluaakin korostaa enemmän hallitustensa saavutuksia kaivosteollisuuden käynnistämisessä. Hänen mukaansa molemmat Vanhasen hallitukset loivat edellytyksiä sille, että Suomessa voisi käynnistyä miljardien investoinnit kaivosteollisuuteen.

- Tarvitsemme teollisen mittakaavan investointeja ja edistimme niitä. Toivon, että saamme vielä lisääkin käyntiin.

Kuka sitten on vastuussa?

Myös kysymykseen, kuka on vastuussa Talvivaaran ongelmista, tulee Matti Vanhaselta topakka vastaus.

- Emme me kieltämättä Suomen hallituksessa ole päättäneet, millainen vesijärjestys on minkäkin altaan pohjalla, hän tokaisee.

Vanhanen toivoo, että tulevaisuudessa selvitetään kunnolla, mistä viimeinen onnettomuus johtui ja korjataan myös asiat. Hän myöntää, että osaaminen kaivosteollisuudessa on ollut toistaiseksi kapealla pohjalla.

- Meillä ei ole ollut kaivostoimintaa pitkään aikaan. Kaikesta kuitenkin opitaan, ei mitään ole lopullisesti menetetty, katsoo Matti Vanhanen.