Mistä on kyse?

Torniossa aloitetaan keskiviikkoiltana viralliset neuvottelut tulevan valtuustokauden hallituspaikoista ja puheenjohtajuuksista.

Hallituspaikkajaossa käytettävä d'Hondtin laskentamalli on tuomassa keskustalle yksinkertaisen enemmistön kaupunginhallituksessa, vaikka keskustalla ei olekaan yli puolia valtuustopaikoista eikä se saanut yli puolta annetuista äänistä.

- Ryhmässä on lähtökohtana pidetty, että paikkajaosta pidetään kiinni. On vaikea lähteä kompensoimaan tulosta paikkoja uudelleen jakamalla, sanoo keskustan neuvottelijoihin kuuluva Matti Lankila.

- Sen sijaan puheenjohtajan paikkojen valitsemisjärjestyksessä on neuvottelun varaa, lisää Lankila.

Vasemmistoliitolla esitys valmiina

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Ilkka Kapraali on Lankilan kanssa samaa mieltä tarpeesta jakaa puheenjohtajuudet toisin kuin Torniossa on totuttu.

- Aion esittää neuvotteluissa, että valitsemisjärjestelmässä ensimmäisenä olisi suurin ryhmä keskusta. Sen jälkeen pääsisi valitsemaan muista ryhmistä suurin eli vasemmistoliitto, sanoo Kapraali.

- Kolmantena olisi jälleen vuorossa keskusta, jolla on melkein puolet valtuustopaikoista. Sen jälkeen valitsemaan pääsisi toiseksi suurin ei-keskustalainen ryhmä eli demarit, jatkaa Kapraali.

Kapraali kuvailee esitetyn mallin olevan saman, jota Oulussa on käytetty pitkään ja Kemissäkin yleensä.

Vasemmistoliitolla on uudessa Tornion valtuustossa kahdeksan jäsentä, SDP:llä viisi, kokoomuksella ja perussuomalaisilla kummallakin neljä, Pro Torniolla kaksi ja vihreillä yksi.

Kun puheenjohtajuuksista löytyy yhteisymmärrys, olisi vasemmistoliitto valmis tarvittaessa joustamaan muita luottamuspaikkoja jaettaessa.

Kulmunille haluamansa puheenjohtajuus

Tornio on saamassa nuoren naisen kaupunginhallituksen tai -valtuuston johtoon.

Edellisissä eduskuntavaaleissa varasijalle päässyt keskustan Katri Kulmuni oli tämänsyksyisten kuntavaalien ääniharava Torniossa. Lähes 650 ääntä saanut Kulmuni pääsee suurimman valtuustoryhmän suurimmalla äänipotilla valitsemaan mieleisensä puheenjohtajuuden

- Meillä ollaan ryhmässä asiasta aika pitkälle yksimielisiä. Äänestäjät uudistivat valtuustoryhmää ja antoivat paljon ääniä Katrille. On luontevaa, että hänelle löytyy tärkeä tehtävä, sanoo Matti Lankila, joka on nykyisen valtuuston puheenjohtaja.