Vastaukset löytyy lähempää kuin välillä voisi kuvitella, katsomalla peiliin. Kaikki lähtee itsestään. Siitä mihin uskoo ja mitä sisimmissään haluaa. Toki unelmiensa ja tavoitteittensa eteen tarvii apua ulkopuolisilta, kuten valmentajilta, huollolta, fysioterapeuteilta ja lähipiiriltä. Silti kaikki lähtee itsestään.
Ei valmentaja tai kukaan muu voi pakottaa lenkille. Ei urheilija lähde lenkille, ellei se usko harjoituksesta olevan hyötyä. Ei kukaan muu voi nostaa urheilijaa kuopasta kuin urheilija itse. Ei kukaan muu voi motivoida urheilijaa epäonnistumisen jälkeen kuin urheilija itse. Urheilijassa itsessään on kova tahto ja motivaatio pitkäjänteiseen työhön. Urheilija itse voi asettaa tavoitteet ja unelmansa ja toimia niiden mukaisesti.
Itselläni on tavoitteita tälle kaudelle ja unelmia pitkällä tähtäimellä. Mutta vain minun sisimmissään on tahto ja motivaatio niiden toteuttamiseen. Rovaniemen Suomen cupin sprintin jälkeen näitä kysymyksiä pyörittelin mielessäni. Sprintti ei ollut vielä kovinkaan sähäkkää ja tekniikka oli hakusessa. Jos olisin halunnut lannistaa itseni en olisi startannut seuraavana päivänä. En olisi lähtenyt hiihtämään vielä illalla toista lenkkiä. Olisin heittänyt sukset nurkkaan ja sanonut tämän olevan tässä.
Minussa asuu pippurin tahto ja unelmoiva motivaatio, jotka eivät antaneet minun lannistua. Omat menestys tavoitteeni on vasta helmikuulla, joten miksi minun pitäisi vielä olla iskussa? Vielä kun lumella hiihtoa on vähän ja erityisesti merenpinnantasolla tehtyjä harjoituksia lumella. Minulla on oma suunnitelma ja etenen sen mukaan. Vielä ei ole minun aika loistaa. Se tulee, jos on tullakseen ja jos olen sen ansainnut. Uskon aidolla palolla ja rakkaudella tehtyjen harjoitusten tuottavan sen tuloksen, johon olen tyytyväinen kauden jälkeen.
Krista