Mistä on kyse?

Yle Oulun tavoittamista pohjoispohjalaisista kansanedustajista viisi uskoo, ettei Pyhäjoen ydinvoimalahanke kaadu saksalaisyhtiö E.ONin vetäytymiseen.

Hankkeen toteumiseen luottavat keskustalaiset Tapani Tölli, Antti Rantakangas, Mirja Vehkaperä ja Inkeri Kerola. Myös kokoomuksen Esko Kurvinen uskoo, että saksalaisyhtiön tilalle löytyy uusi rahoittaja.

Voimalahankkeen varmaan kaatumiseen uskovat vihreiden Satu Haapanen, Perussuomalaisten Pirkko Mattila ja Vasemmistoliiton Risto Kalliorinne.

E.ONin vetäytyminen yllätti monet

Yhdestätoista tavoitetusta edustajasta Pirkko Mattila ja Risto Kalliorinne vaativat Pyhäjoen hankkeen uudelleenkäsittelyä eduskunnassa. Yli puolet edustajista yllättyi saksalaisyhtiö E.ONin päätöksestä vetäytyä hankkeesta.

- Hanketta viedään edelleen eteenpäin ja rahoittajat ovat haussa. Pitää muistaa, että nyt on taloudellisesti tiukka ajankohta ja rahoittajia on vaikea löytää. Mutta aina laskun jälkeen tulee nousu ja silloin energiaa tarvitaan taas, sanoo keskustan Inkeri Kerola.

Kokoomuksen Esko Kurvinen kertoo olevansa erityisen huolestunut siitä, että ydinvoimalahanke siirtyisi tulevaisuudessa Pyhäjoelta pois.

- Juuri pohjoisessa tarvitaan tulevaisuudessa energiaa ja on perusteltua rakentaa ydinvoimaa sinne.

Sosialidemokraattien Tytti Tuppurainen ei ota kantaa hankkeen tulevaisuuteen mutta ei usko, että hanketta käsitellään uudelleen eduskunnassa.

- Ydinvoimalalupa on edellisen hallituksen esityksestä edellisen eduskunnan käsittelemä. En tässä tilanteessa lähde ollenkaan spekuloimaan sillä, että se tuotaisiin tälle eduskunnalle käsittelyyn.

Myöskään Vasemmistoliiton Martti Korhonen ja Perussuomalaisten Ville Vähämäki eivät kyselyssä arvioineet hankkeen tulevaisuutta.

Keskustan Juha Sipilää ja Perussuomalaisten Olli Immosta ei tavoitettu kyselyyn.