Keminmaan kunnanjohtajaksi pyrkivä Paavo Väyrynen katsoo, että Keminmaan kunnanhallitus on ylittänyt toimivaltansa.

Kunnanhallitus päätti keskiviikkona kokouksessaan jatkaa kunnanjohtajan viran hakuaikaa marraskuun alkuun saakka. Väyrysen mukaan kunnanhallituksen olisi tullut ehdottaa hakuajan jatkamista valtuustolle, joka olisi päättänyt, jatketaanko sitä vai ei.

Päätös hakuajan jatkamisesta syntyi kunnanhallituksessa äänin 5-4. Kaikki keskustan edustajat olisivat halunneet, että kunnanjohtaja olisi valittu jo seuraavassa valtuustossa.

Ymmärrystä ei heru

Keminmaan kunnanjohtajaksi haki määräaikaan mennessä kolme kelpoisuusehdot täyttävää henkilöä ja yksi antoi jälkikäteen suostumuksensa tehtävään.

- Kunnanhallituksen päätökseen ei voi kuitenkaan hakea muutosta eikä siitä voi valittaa, sillä kysymyksessä tulkitaan olevan päätöksenteon valmisteleminen, kirjoittaa Väyrynen blogissaan.

Hänen mukaansa kunnanhallituksen enemmistön päätöstä on vaikea perustella ja ymmärtää. Hakuajan pidentäminen lykkää päätöksentekoa. Kun määräaikaa jatketaan yli kuntavaalien, äänestäjät eivät tiedä, ketkä virkaa lopulta hakevat.

- Kunnanhallituksen enemmistön menettely jatkaa sitä kiistelyn ja kyseenalaisten menettelytapojen kulttuuria, joka on jo pitkään vaikeuttanut Keminmaan kunnan ja kuntalaisten asioiden hoitoa, arvostelee Väyrynen.