Perussuomalaiset ryökyttivät eduskunnan kyselytunnilla hallitusta elintarvikkeiden hintojen noususta. Perussuomalaiset ovat laskeneet vuodenvaihteessa tulossa olevan arvonlisäverokorotuksen kerrannaisvaikutuksineen nostavan hintoja vielä kolmella prosentilla.

Hintojen korkeuteen vaikuttaa perussuomalaisten mukaan myös vähittäiskaupan voimakas keskittyminen. Samasta syystä tuottajat joutuvat myymään tuotteitaan jopa tappiolla, perussuomalaiset katsovat.

Perussuomalaiset suuntasivat arvostelunsa erityisesti sosiaalidemokraatteihin, jotka ennen eduskuntavaaleja vastustivat jyrkästi arvonlisäverojen korottamista.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) vastasi, että kaikkien arvonlisäverojen korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä on vaikeassa taloustilanteessa tehty kompromissi. Urpilainen muistutti, että samaan aikaan on tarkoitus hyvittää kaikkein pienituloisimpia muun muassa ennenaikaistamalla sosiaalitukien indeksikorotuksia.

Urpilainen totesi, että sosiaalidemokraatit joutuivat myöntymään arvonlisäveron korottamiseen hallituksessa muiden tahdon vuoksi. Tämä sai kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin tulistumaan vastuun siirtämisestä muille ja tivaamaan Urpilaiselta mistä muualta tämä olisi hankkinut 700 miljoonan euron säästöt.

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) totesi, että hallitus valmistelee kilpailulainsäädäntöön määräävää markkina-asemaa koskevaa muutosta, joka parantaisi tuottajien mahdollisuutta saada tuotteita tasavertaisesti myyntiin ja lieventäisi kaupan keskittymisen vaikutusta. Ihalaisen mukaan hallituksen esitys asiasta tulee eduskuntaan syksyn aikana.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) totesi, että tuottajahintojen jälkeenjääneisyyteen vaikuttaa myös esimerkiksi polttoaineiden ja rehun maailmanmarkkinahintojen nousu. Suomalaisen ruoan kilpailukykyä voisi Koskisen mukan tukea vahvistamalla vinetinä ja sillä, että kuluttajat suosisivat nykyistä enemmän kotimaisia tuotteita tuontiruoan sijaan.

Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen kysyi pohdittiinko arvonlisäverotuksessa vaihtoehtoa, että esimerkiksi ruoka, majoitus ja liikenne olisi jätetty korotuksen ulkopuolelle ja muita arvonlisäveroja olisi nostettu esimerkiksi kahdella prosentilla.

Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) peräsi hallitukselta lainsäädäntötoimia, joilla voitaisiin korjata maatalouselinkeinojen kannattavuutta. Koskinen totesi, että Suomessa odotellaan asiassa EU:ssa valmisteilla olevia säädöksiä. Anttilan mukaan siihen ei ole aikaa ja tarvitaan poliittista tahtoa tehdä päätöksiä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen piti hallituksen vastauksia ponnettomina. Tiilikainen uhosi, että jos suomalainen maataloustuotanto ei ole kannattavaa, niin ravintoloissakaan tarjoilijat eivät kohta enää tuo pöytään suomalaista ruokaa edes ministereille.