Liikenneviraston pääjohtajan Juhani Tervalan ero tuli kansanedustaja Anu Vehviläiselle yllätyksenä. Vehviläinen oli Tervalan virkaan nimittämisen aikaan liikenneministerinä ja Tervala valittiin virkaan hänen esityksestään.
- Kun hänet silloin 2009 syksyllä valtioneuvostossa esityksestäni valittiin tähän tehtävään, hän oli kyllä pätevin niistä hakijoista kaiken kaikkiaan, Vehviläinen sanoo.
Vehviläisen oletus on se, että kyse ei ole Tervalan osaamisesta vaan taustalla saattaa olla jostain syystä syntynyt luottamuspula.
- Jotenkin arvelisin sitä, että tämä ei niinkään liity Juhani Tervalan substanssiosaamiseen ja liikennepolitiikan osaamiseen, vaan ehkä enemmänkin hänen persoonaansa, koska kaikki tuntevat Juhani Tervalan voimakastahtoisena persoonana, Vehviläinen arvioi.
Vehviläisen mukaan Tervalalla on voimakkaita näkemyksiä, joissa saattaa olla yhteensovittamista. Tarkemmin hän ei osaa arvioida eroon johtaneita tapahtumia, eikä halunnut ottaa niihin kantaa.
Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto haluaa liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) selittävän eduskunnalle, miksi Tervala sai lähteä.