Mistä on kyse?
Torstaina Iisalmen Luma-keskuksessa järjestetyn Yle Savon ja Savon Sanomien vaalipaneelin aluksi iisalmelaisvaltuutetuilta kysyttiin, mitä mieltä he ovat kuntaliitoksista ja mahdollisesta Ylä-Savon kunnasta. Valtuutetut korostivat käytännössä yksissä tuumin, että neuvotteluja laajemmasta yhteistyöstä voi käydä vain vapaaehtoisuuden pohjalta.
- Pakolla määrääminen ei käy keskustalaisten pirtaan. Itse uskon, että vapaaehtoisestikin syntyy paljon uusia kuntia, sanoi Seppo Kääriäinen (kesk.)
- Keskeistä on palvelujen turvaaminen. Kuntaliitokset voivat olla yksi väline, mutta se ei ole keskeisin asia, sanoi vasemmistoliiton Iivo Polvi.
Perussuomalaisten Olavi Nousiainen ihmetteli, miksi valtio ajaa kunnat tällaiseen ahdinkoon.
- Tarvitaan kuntarajojen yli meneviä palveluja, mutta se pitää tehdä hyvin kansanomaisesti, Nousiainen totesi.
"Suomi on kohta Kreikan tilanteessa"
SDP:n Jouni Toppinen antoi hieman puukkoa Ylä-Savon valtapuolue keskustan asenteeseen kuntaliitosten suhteen. Toppinen sanoi, että keskustavetoisten kuntien asenne on hyvin kielteinen liitoksia kohtaan mutta myötämielinen muulle yhteistyölle.
- Niin kauan kuin valtionosuudet kattavat puolet kunnan verotuloista, kunnilla ei ole mitään halua tehdä liitosta. Suomi on kohta Kreikan tilanteessa, kun valtio velkaantuu tämän vuoksi, Toppinen sanoi.
Vihreiden Anne Roponen näki, että kunnissa on orastavaa yhteistyöhalukkuutta. Hän jakoi muidenkin valtuutettujen näkymyksen, jonka mukaan Iisalmen tulee olla aktiivinen toimija, jos kuntaliitoksesta tai muusta yhteistyön laajentamisesta ryhdytään keskustelemaan.
Kristillisdemokraattien Erkki Lahtinen sanoi, että kuntien tilanteet ovat hyvin erilaisia eri puolilla maata.
- Asiat pitää ratkaista paikallisesti, se on kristillisdemokraattien linja. Vaikka liitoksia ei tulisikaan, meillä on jo hyvä pohja. Kyllä tämä nykyinen sote-alue on luontaisin yhteistyökuvio, Lahtinen sanoi.
Eestilä voisi yhdistää Iisalmen, Sonkajärven ja Vieremän
Pisimmälle kuntaliitoskeskustelun vei odotetusti hallituspuolue kokoomuksen iisalmelaisvaltuutettu, kansanedustaja Markku Eestilä. Hän piti luontevimpana liitoskuviona Vieremän ja Sonkajärven yhdistymisen Iisalmeen.
- Ne kunnat ovat samaa työssäkäyntialuetta.
Neljättä Ylä Savon sote-kuntaa, Kiuruvettä, Eestilä ei välttämättä ottaisi mukaan liitoskeskusteluun ainakaan alkuvaiheessa.
- Kiuruvedellä on niin oma kulttuuri, että siinä voisi tulla henkinen sota ihmisten välillä. Muutenkin välttäisin liian pitkälle menevää väkisin runnomista, Eestilä sanoi.
Seppo Kääriäinen (kesk.) muistutti kokoomuksen Eestilää vielä siitä, että hallituksen viimeisimmät kuntarakennenäkemykset ja sosiaali- ja terveyspalvelu -uudistuksen linjaukset olisi hyvä saada päättäjien tietoon jo ennen syksyn kuntavaaleja.
Eestilä ei vastannut aikataulukysymykseen, mutta vakuutti että rakennelaki on tulossa pian ja kunnat pääsevät sitä kommentoimaan.