Mistä on kyse?

Yhdestä seikasta kokeneet poliittiset vaikuttajat ovat yhtä mieltä: vain mieleenpainuvasta, todellisen helmen arvoisesta vaalilausesta on apua kunnallisvaalikampanjoinnissa.

- Jos pystyy kiteyttämään oman persoonansa ehkä ajatusmaailmalla ryyditettynä yhteen lauseeseen, niin se toimii. Sloganin on oltava rohkea, pirteä ja tuore. Kälviäläinen, eduskuntaankin demarien listoilta pyrkinyt Jouko Kippo osasi nauraa itselleen. Valitkaa edes kuntaan -sloganilla päästiin aikanaan ainakin Kälviän valtuustoon, muistelee keskustan piiriyhdistystä Keski-Pohjanmaalla vuosikymmeniä luotsannut Erkki Hänninen.

Rimmaavat lauseet toimivat toisinaan, lähinnä silloin, kun ne sointuvat ja tarttuvat, mutta eivät liikaa ärsytä. Kokkolalainen kristillisdemokraattien Bjarne Kallis muistaa 2003 eduskuntaan kurkottaneen Kymen demarin Matti Vähänäkin, joka luotti riimin voimaan.

-Äänestä Vähänäkkiä, vähän äkkiä, oli lyhyt ja helposti muistettava kiteytys, joka vei Arkadianmäelle, huomauttaa Kallis.

Toisaalta, jos ehdokas ilmaisee olevansa äänestäjän kaltainen, lienee sillä vetoa äänestäjäkuntaan. Seinäjokinen taksiyrittäjä kilpaili kunnallisvaalipaikasta viime kuntavaaleissa lauseella Tavallinen taksari.

Tyhjät sanat eivät kanna

Tyhjänpäiväiset ja mitäänsanomattomat lauseet uppoavat massaan.

- Lapsiperheiden asialla tai Luotettava mies ovat kammottavia. Ne eivät erotu joukosta, eivätkä takuulla jää mieleenkään, kommentoi kuntapolitiikan 40 vuoden jälkeen jättävä Bjarne Kallis.

1980-luvulla naisten asioita ajettiin vielä kovin maltillisesti. Kälviällä keskustan listoilta valtuustoon kipusi äänivyöryllä nainen, jonka slogan oli_ Älä ole kaista, äänestä naista._

Kirjavasta sakista erottuminen vaatii itsevarmojakin otteita. Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtajanakin istunut keskustan Sari Innanen ilmoitti kuntavaalikampanjassaan olevansa_ Valmiina suuriinkin saappaisiin._

_- _Toiset karsastavat varmuutta, mutta kyllä se kuuluu jo ajan poliittiseen henkeen, että rohkenee sanoa, missä on hyvä, arvelee Erkki Hänninen.

Esimerkkiä miehisestä itsevarmuudesta näytti nykyisin Sievin kunnanjohtajana vaikuttava Markku Koski. Hän latasi omassa eduskuntavaalilauseessaan Kuka Kosken korvaa?

Silti joka kehäkettukaan ei pidä vaalilausetta pakollisena. Mutta ilman mitään kampanjaa eivät valtuuston ovet aukene.

- Ainoastaan jo valmiiksi tunnettu henkilö vankalla profiililla saattaa päästä läpi ilman kampanjointia, arvelee Kallis.

Puolueen oman mainoskampanjan ylläpitäminen on yksi vaihtoehto.

- Jotkut ehdokkaat saattavat kokea, että turvaudutaan tähän puolueen vaaliteemaan ja sloganiin, pohtii Pohjanmaan sosiaalidemokraattien toiminnanjohtaja Johanna Autio.

Kampanjoinnin uudet tuulet

Uusi lehti on kääntynyt myös vaalikampanjoinnissa. Sosiaalisessa mediassa pitää näkyä ja kuulua, kadunihmisiä unohtamatta. Silti vanha kunnon lehtimainos tuntuu edelleen pitävän kutinsa.

- Se on tuttu ja vakiintunut tapa ilmoittaa ehdokkuudesta. Lehtimainonta on tehtävä ajoissa, ei viimeisellä viikolla, jolloin hukkuu massaan, arvelee Kallis.

Erkki Hänninen näkee parinkin asian muuttuneen vaalimainonnassa.

- Äänestäjien tunteisiin yritetään vedota aiempaa enemmän. Toisekseen kuntaliitokset ovat tuoneet oman suolansa. Pienemmissä maalaiskunnissa saattoi yltää valtuustoon jo pelkällä tunnettavuudella ja laajalla kaveripiirillä, uskoo Hänninen.

Mutta esimerkiksi Kokkolaan liittyneissä kunnissa ehdolle asettuneet joutuvat lokakuun vaaleissa oikeasti tekemään vaalityötä.

- Varmasti Lohtajalla, Kälviällä ja Ullavallakin osa ehdokkaista vetää henkilökohtaisen mainoskampanjan. Se on tässä tilanteessa puolipakollista, kun valtuustopaikkoja on jaossa aiempaa vähemmän, Erkki Hänninen arvelee.

Henkilökohtaiset vaalimainoslehtiset ovat perussuomalaisten Alpo Ylitalon mielestä vanha jäänne. Silti Ylitalo myöntää, että lehtinen on ehdokkaalle helppo ja halpa tapa mainostaa itseään asuinalueellaan.

- Vaalien aikaan ihmiset kyllästetään mainoksilla. Kuitenkaan maaseutukunnissa niitä ei rohjeta poiskaan jättää, Ylitalo heittää.

Kerro meille mielestäsi hauska, mieleen jäänyt tai muutoin ajatuksia herättävä vaalilause. Voit kirjoittaa kommenttisi alla olevaan kenttään.