Yle Etelä-Karjalan kuntakaruselliin osallistuneet lappeenrantalaiset ehdokkaat estäisivät lisävelkaantumista hillitsemällä investointeja. SDP, vasemmisto ja vihreät korottaisivat myös tuloveroprosenttia. Kristillisdemokraattien Marjatta Moilanen karsisi elinkeinoyhtiö Wirman henkilökuntaa. Perussuomalaiset, piraattipuolue ja Itsenäisyyspuolue luopuisivat teatterin rakentamisesta, kaikki muut paitsi kokoomus lykkäisivät sitä myöhemmäksi. Kokoomus sen sijaan karsisi palveluverkkoa.

Teatteri jakaa

SDP:n Risto Kakkola peräänkuuluttaa päättäjiltä valintojen tekemistä.

- Hoidetaan vain lakisääteiset tehtävät. Investoinnit on pakko laittaa tärkeysjärjestykseen. Uskon myös, että seuraavalla valtuustokaudella tullaan nostamaan veroprosenttia.

Hänen mukaansa uuden teatterin rakentaminenkaan ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Teatterin rakentamisesta luopuisivat perussuomalaiset, vasemmistoliitto, itsenäisyyspuolue ja piraattipuolue.

Rakentamista siirtäisivät SDP, keskusta, vihreät, kristillisdemokraatit sekä Myö. Ainoastaan kokoomus rakentaisi teatterin suunnitellusti.

- Me emme voi perua tekemiämme lupauksia. Lappeenranta on päätöksissään sitoutunut yhteistyöhön Cityconin kanssa, muistutti kokoomuksen Joonas Grönlund.

Veroprosentti reilusti yli 20

Veroprosentin nostoa ehdokkaat pohtivat jo varovasti.

Piraattipuolueen Markku Laurikainen mietti, mitä hankkeita kaupunki voisi siirtää tai laittaa jäihin.

- Veroprosentin korotusta täytyy pohtia. Ihmettelen myös tätä intoa rakentaa suorille teille liikenneympyröitä.

Itsenäisyyspuolueen Aarno Kaikko ei osannut sanoa, miten kaupunki voisi säästää.

Vasemmistoliiton Milla Pystynen totesi myös, että veroprosenttia on nostettava, investointeja karsittava ja tuettava lisäksi uusia yrityksiä.

Perussuomalaisten Jani Mäkelä paikkaisi taloutta teatteri-investoinnin poistamisen lisäksi veroprosentin korotuksella.

- Kaupunki tarvitsee myös lisää yrityksiä ja sitä kautta työpaikkoja.

Myön Teppo Puhakaisen mielestä investointeja on tehtävä nopeasti ja sellaisista asioista, jotka toisivat tuloja.

- Yliopiston professorit täytyy kutsua apuun, että investointeja saataisiin eteenpäin ja rahaa kaupungille. Myös Lappeenrannan lentokentästä pitäisi saada maakunnallinen. Siihen pitäisi saada mukaan myös Kymenlaakso, valtiokin voisi tukea, pohti Puhakainen.

Opetukseen ei saa koskea, tavarataloja keskustaan

Vihreiden Hanna Holopainen sanoi, että investointeja on siirrettävä ja osasta luovuttava. Myös veroprosenttia täytyy nostaa.

- Säästöjä ei saa tehdä enää kasvatus- ja opetustoimesta ja huonokuntoiset koulut on laitettava kuntoon.

Kristillisdemokraattien Marjatta Moilasen mielestä kaupunki ei tarvitse uutta teatteria, mutta ehdottomasti lisää verotuloja, työpaikkoja ja yrittäjiä.

- Ehdottaisin myös hallinnon haravointia, esimerkiksi Wirmassa on liikaa suunnittelijoita.

Keskustan Katri Pulli karsisi kaupungin rakennuskantaa. Myös Eksoten taloutta pitää miettiä ja uudet hankkeet ja investoinnit on pohdittava tarkasti.

Kokoomuksen Joonas Grönlund totesi, että jos kukaan ei suostu karsimaan mistään, on Lappeenrannan veroprosentti pian 23.

- Palveluita on oltava, joten tingitään mieluummin seinistä ja vaikka kuljetetaan ihmisiä palveluiden äärelle, ehdotti Grönlund.

- Myös lukiokysymys on pohdittava uudelleen. Kaksi lukiota riittää kaupunkiin.

Grönlund ehdotti myös terveyskeskuksien vähentämistä. Tiukan tenttaamisen jälkeen hän nimesi esimerkiksi Lauritsalan.

- Työtä ja työpaikkoja lisää, tavarataloja, keskustaan korkeita rakennuksia, sanoi Grönlund.