Sisäministeriön mukaan keskusrikospoliisin toimipisteitä säilytetään enemmän kuin hanketyöryhmän esityksessä. Maarianhamina ja Rovaniemi saavat pitää KRP:n toimipisteensä, toisin kuin hanketyöryhmä esitti. Lisäksi toimipiste säilyy Vantaalla, Joensuussa, Oulussa, Tampereella sekä Turussa ja lakkaa Vaasassa, kuten jo aiemmassa esityksessä. Keskusrikospoliisi keskittyy järjestäytyneen ja kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) linjasi tiistaina, miten poliisin hallintorakenteen kehittämistä jatketaan hanketyöryhmän ehdotusten ja sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän päätösten pohjalta. Räsäsen mukaan jokaiseen poliisilaitokseen perustetaan niin sanottu liikennepoliisi ja liikennevalvontaan käytettyä työaikaa seurataan poliisilaitoksittain.
Muuten asiassa on tarkoitus edetä aiemmin esillä olleella tavalla. Poliisihallinnon uudistamista selvittänyt hanketyöryhmä jatkaa työtään ylijohtaja Kauko Aaltomaan johdolla.
Tavoitteena on, että hallintorakenteen uudistamista koskevat hallituksen esitykset annetaan eduskunnalle viimeistään tammikuussa 2013.