Neljän pienpuolueen perustama koalitio ei tarkoita vaaliliittoa, vaan yhteistyötä vaalien jälkeen. Herrasmiessopimuksesta huolimatta puolueet saavat halutessaan huseerata niin kuin parhaaksi katsovat.
Keskustan hauholainen vaikutta Hannu Kärpänen on pitkälti näyttäytynyt koalition keulahahmona. Kaikki eivät ehkä Kärpäsen politiikkaa ja Pro hämeenlinna liikettä allekirjoita, sillä keskustan ehdokasmäärä on kutistunut 50 nimeen.
Listalla puolet ehdokkaista on uusia. Uusia ovat muunmuassa entisenä Rengon kunnanjohtajana tunnetuksi tullut Antti Leinikka ja apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen. Kaksi keskeistä keskustavaikuttajaa, Jukka Viitaniemi ja Päivi Veikkola, jättäytyvät kunnallispoliitikasta pois. Keskusta joutuu todella taistelemaan kahdeksan valtuustopaikkansa säilyttämiseksi.
Perussuomalaisilla tilaisuus nostaa paikkalukuaan
Perussuomalaisten lista on odotetusti paljon pidempi kuin viime kuntavaaleissa ja kasvotkin valtaosin uusia. Taistoon lähdetään 46 ehdokkaan voimin. Kokemusta puolue saa kokoomuksesta perussuomalaisiin kesken valtuustokauden loikaneesta Lulu Riikosesta. Vahvoilla etukäteen ovat valtuutettu ja kansanedustaja Ismo Soukola ja valtuutettu Antero Niemelä.
Ehdokasmäärän kova kasvu ja puolueen noste vaaligallupeissa antavat olettaa, että perussuomalaisten paikkaluku nousee nykyisestä kahdesta.
Kahden muun koalition pienpuolueen vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien listoilla on paljon uusia nimiä. Runsaasti ääniä puolueilleen aiemmin keränneet vasemmistoliiton Reijo Martikainen ja kristillisdemokraattien Pekka Arvio eivät ole enää ehdolla.
Vasemmistoliiton vaaleja siivittää hienoinen nousu gallupeissa, mutta kahden paikan säilyttäminen tai lisäminen on tiukassa. Kristillisdemokraatit joutuvat puolustamaan kolmea paikkaansa.
Puoluetta saattaa rokottaa Pekka Arvion luopuminen, toisaalta eniten ääniä kristillisdemokraateille tuonut Kylli Kylliäinen jatkaa.
Vihreät jättäytyi Pro Hämeenlinna - ryhmittymän ulkopuolelle, koska näkemyserot eritoten perusuomalasiin olivat niin suuret.
Myös vihreiden lista on uusiutunut, mutta nykyisistä neljästä valtuutetusta kolme on edelleen ehdolla. Niin Kirsi Ojansuu-Kaunisto, Päivi Sieppi kuin Martti Töttöläkin halajavat jatkopestiä.
Jos Pro Hämeenlinna koalitio epäonnistuu tavoitteessaan, saattaakin tilanteesta hyötyä juuri vihreät.
Lulu Riikosen loikka muutti valtasuhteet
Sekä kokoomus että demarit lähtivät kuluvalle valtuustokaudelle tasavahvoina kahdellakymmenellä paikalla. Viime keväänä demarit nousivat kuitenkin suurimmaksi puolueeksi Lulu Riikosen loikkauksen jälkeen. Riikonen kyllästyi omien sanojensa mukaan kokoomuksen sisäiseen politikointiin.
Tulevissa kuntavaaleissa sosialidemokraattien ja kokoomuksen välille povataan valtakunnallisesti muutaman prosenttiyksikön eroa Kansallisen Kokoomuksen hyväksi. Molempien puolueiden täysillä listoilla noin puolet ehdokkaista on uusia. Kokoomuksella nykyisistä valtuutetuista luopuu neljä, heistä nimekkäin ehkä Harri Lintumäki. Paluuta kuntapolitiikkaan tekee viime vaalien kokoomuslainen ääniharava, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.
Koskisen lisäksi vahvoilla ovat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapio Vekka ja puolueelleen viime kuntavaaleissa toiseksi eniten ääniä kerännyt Sari Rautio. Uusi tulokas kokoomuksen listalla on entinen Hämeenlinnan hallintopäällikkö ja Lammin entinen kunnanjohtaja Helena Hirviniemi.
Sosialidemokraateilla sen sijaan 7 nykyisestä 20 valtuutetusta luopuu. Kansanedustajat Tarja Filatov ja Johannes Koskinen ovat halukkaita jatkamaan myös kuntapolitiikassa. Piirun päähän kansanedustajanpaikasta jäänyt, valtuuston puheenjohtaja ja koko viime kuntavaalien Hämeenlinnan äänikuningas Iisakki Kiemunki on myös ehdolla. Esimerkiksi pois jäävältä Tarja Vikmanilta jää melkoinen äänipotti jaettavaksi.
Sekoittaako kisa kaupunginjohtajan paikasta konsensuksen?
Kokoomuksella ja demareilla on yhteensä 174 ehdokasta, koalition 141 vastaan. Valtuustopaikkojen määrässä koalitio jää kauas valta-akselin taakse. Takana on ensimmäinen kuntaliitoksen jälkeinen valtuustokausi. Jos valtapolitiikkaan ollaan tyytymättömiä Hämeenlinnassa, on koalitiolla teoriassa mahdollisuus tasata rivejä ainakin hiukan.
Toisaalta ainoastaan keskustalla ja perussuomalaisilla on riittävästi massaa laittaa edes jollain lailla kampoihin. Mielenkiintoista on nähdä löytävätkö äänestäjät yhteistyön siemenen koalition puolueissa vai karkottaako se äänestäjät.
Kokoomuksen ja demareiden herttaiseen konsensukseen saattaa lyödä kiilaa todennäköinen kisa kaupunginjohtajan paikasta.