Pääministeri Jyrki Katainen kävi nostattamassa vaalihenkiä kokoomusleirissä Päjiät-Hämeessä. Minikiertua piipahti Heinolassa, Hartolassa, Sysmässä ja Asikkalassa. Omien sanojensa mukaan pääministeri oli tullut tuomaan Suomen uudistus-viestiä.

- Meille on päällä kaksi suurta kriisiä, taloudellinen sekä väestön ikääntymiseen liittyvä kriisi. Nyt tarvitaan rohkeita päätöksentekijöitä, jotka uskaltavat tarttua uudistuksiin, jotta hyvinvointipalvelut ovat olemassa vielä viidentoista vuodenkin päästä, Katainen totesi Vääksyn Majakkapaviljongissa.

Erityisesti Katainen tuntui osoittavan sanansa perussuomalaisille, jotka pääministerin mukaan osaavat listata ongelmia mutta tarjoavat vain vähän ratkaisuja. Samalla hän moittii puoluetta nostalgialla ratsastamisesta.

- Perussuomalaisten Suomi tuntuu välillä 50-luvun mustavalkoiselta elokuvalta. Näissä vaaleissa meidän pitää päättää haluammeko ripustautua menneeseen ja vain tähän päivään vai haluammeko olla uudistajia, Katainen jatkaa.,

Kapinakenraali epäilee talouspakotteita

Pääministeri muistutti jälleen useaan otteeseen rakenneuudistuksen merkityksestä palvelujen turvaamisessa. Samalla hän kuitenkin vakuutti, että valtiovalta ei aio pakottaa kuntia liitoksiin.

- Sitä käskyä ei tule Kataisen, Virkkusen eikä Urpilaisenkaan taholta, Katainen sanoo.

Paikalla ollut Asikkalan kunnanjohtaja, kapinakenraaliksikin tituleerattu Juri Nieminen ei ollut kuitenkaan vakuuttunut.

- Voi olla, että hallitus ei käytä pakkokeinoja kuin ääritapauksissa, mutta se voi käyttää taloudellista pakkoa, esimerkiksi valtionosuuksia leikkaamallla tai puuttumalla verotulojen tasausjärjestelmään, Nieminen sanoo.

Pääministeri ja Nieminen keskustelivat kasvotuksen lyhyesti tilaisuuden päätyttyä. Kunnanjohtaja valitteli Kataiselle ensihoidon muutosta.

- Vuoden alusta ensihoito siirtyy sairaanhoitopiirien vastuulle. Miinun ja monen muun päättäjän mielestä tämä synnyttää vain julkisia monopoleja ja syrjii pieniä yrityksiä. Kataisen puheet yrittämisen suosimisesta ovatkin ristiriidassa tässä kohdin, Asikkalan kunnanjohtaja Juri Nieminen toteaa.