Ennen kuin kalifeiksi kalifien paikalle pyrkivät ehdokkaat jalkautuvat kansan pariin, ennen kuin lupausten manna kohtaa kadun, niin pölyn pitää laskeutua, vainajat on laskettava sekä haavoittuneet hoidettava.

Politiikan kulisseissa on nimittäin tehty todella rajua perustyötä. Moni ehdokas on uupunut ja monta rumaa taklausta nähty, aate muuttunut tikariksi.

**Paradoksi on herkullinen. **Yhtäältä puolueet pyrkivät kaikin tavoin saamaan ehdokaslistat täyteen. Jokainen ääni on tärkeä, mutta vaikka kaikki ovat kutsutut, niin kaikki eivät ole valitut. Ehdokkaiden joukkoon jääneet pahat ja vääräuskoiset on pitänyt eliminoida.

Heinolalaiset urbaanitarinat kertovat miehestä, joka on kaiketi haukkunut väärää puuta. Niinpä punakoura löi kättä mustan porvarin kanssa. Vanha solidaarisuuslause ”Kaveria ei jätetä” muuttui muotoon ”Toveri jätetään.” Tämä viime valtuustokauden ääniharava lakaisee lehtiä unohduksen pihamaalla

Toinen urbaanilegenda kertoo Lahden demarien listoille hyväksytystä ehdokkaasta, joka jostain syystä vetäytyi pois, eroten jopa puolueesta. Kun hän pyrki toiseen ryhmään, häntä ei hyväksyttykään. Nyt mies soittelee yksinäistä viulua asemalla; ehdokasjuna lähti jo.

Lopulta kaikki puolueet ja ryhmät saivat kuitenkin kasaan ehdokaslistat; jotka muuttuvat vaalitauluiksi, joissa pönöttää jos jonkinlaista miestä ja naista. ”No, mutta tuo oli viime vaaleissa kepulainen, mitä hän persujen riveissä tekee? Mitä ihmettä?” – No, ei mitään ihmettä. Hän halajaa valtaa ja valta maistuu makeammalta kuin aate.

Ennakoiva laskelmointi on osa demokratiaa. Se ei ole takinkääntöä, vaan ihan uuden takin ostoa. Mielikuvitusloikkarimme, kutsukaamme häntä vaikkapa Arskaksi siis laskeskeli, että uusin aattein ja uusin vaattein hän pääsee valtuustoon ja sitten haluamaansa lautakuntaan, ehkä tietyn konserniyhtiön hallitukseen - jopa puheenjohtajaksi, jolloin valtuustotyö alkaisi lyödä leiville myös taloudellisesti.

Raha ja valta – ei paha yhdistelmä, Maistuis varmaan sullekin?

Tunteiden paloa ja kuohuntaa on koettu myös kunnallisjärjestöissä, kun ryhmien terävimmät aivot ovat hyväksyneet Biblian; vaaliohjelman, joka määrittää, millaisin asein eli klisein ryhmät käyvät vaalitaistoon.

Vanhat suurpuolueet miettivät, miten torjua persut. PerusSuomalaiset pähkäilevät, miten saavuttaa jytky kakkonen, ja miten vetäytyä sitten vastuusta ja silti saavutetulla mandaatilla hoitaa Kreikka, Espanja ja mitä noita muita valtioita nyt onkaan pois EU:sta, luoda Suomelle oma euro ja irrottaa Suomi Ahvenanmaasta tai jostain.

Ja kuvitella, kaikki tämä kuhina ja peli, jotta demokratia toteutuisi, jotta voittajat voisivat sanoa; kansa on puhunut, pulinat pois ja töihin. Sanovat, että demokratia, kansanvalta on hienointa, mitä länsimainen kulttuuri on luonut, mutta eivät kerro, millainen kähmintä, rahanvalta mahdollistaa demokratian.