Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) ja Suomen poliisijärjestöjen liitto ovat eri mieltä poliisiasemien lakkautuksista. Sisäministeri kiisti aamulla julkisuuteen tulleet tiedot lakkautettavista poliisin toimipisteistä. Iltalehden julkistaman listan mukaan noin 60 poliisiasemaa tai poliisin palvelupistettä oltaisiin lakkauttamassa. Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen tyrmää ministeri Räsäsen väitteet. Suhosen mukaan lakkautuslistan tuomat säästöt on selvästi esitetty sisäministeriön raportissa.

Räsäsen mukaan lista ei ole säästötoimien valmistelun pohjana.

- Tällainen lista on olemassa, mutta se ei ole sisäministeriön lista eikä tuon työryhmän lista. Poliisipäälliköt laativat listan yhtenä esimerkkinä poliisin hallintorakenneuudistukseen, Räsänen kuvailee.

Suhonen on eri mieltä.

- Listan mukaan edetään, jos aiotaan näihin säästöihin päästä, Suhonen sanoo.

Suhonen perustelee 60 toimipistettä mainitsevan listan löytyvän sisäministeriön raportista.

- Lakkautettavia asemia ei ole mainittu nimeltä, Suhonen tarkentaa.

Suhosen mukaan raporttiin on vuosien tarkkuudella merkitty tulevat säästöt vuoteen 2016 saakka. Hänen mukaansa kyse on joka tapauksessa ainakin kymmenistä lakkautettavista poliisin toimipisteistä.

- Maali on tehty ennen kuin alkuvihellystä on puhallettu. Päättäjät ovat kertoneet olevansa avoimia kaikille käsityksille, se ei pidä paikkaansa. Tässä on ollut yksi suunta ja sinne on ollut pakko mennä, näkee poliisijärjestöjen liiton Suhonen.

Sisäministeriö esittää poliisin lopulliset säästötoimet kahden viikon kuluessa.