Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) mukaan Suomessa vallitseva tilanne, ettei Israelin siirtokunnista tulevia tuotteita merkitä, on kuluttajaoikeuden vastainen. Hän korostaa, että kuluttajille pitäisi antaa mahdollisuus valita, haluavatko he ostaa siirtokunnista tulevia tuotteita tietäen, että miehitystilanne on kansainvälisen oikeuden mukaan laiton.

Siirtokunnista tulevia tuotteita markkinoidaan nykyään israelilaisina ja kuluttajan on vaikea tietää, missä tuote on tehty. Israelista tulevilla tuotteilla on EU:ssa tulli- ja veroetuuksia, jotka eivät kuulu siirtokuntatuotteille.

- Suomen virallinen linja on se, että haluamme tukea kahden valtion politiikkaa, mutta se ei ole viime aikoina paljon edistynyt. Yksi keino on, että kansalaiset ottavat kuluttajina tähän kantaa. Mistään boikotista ei ole kysymys vaan että ihmisillä on tieto siitä, mitä seurauksia heidän valinnoillaan mahdollisesti on, Hautala sanoo Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan siirtokuntien tuotteiden merkitseminen on tarpeetonta boikotin lietsontaa ja se kärjistää poliittisia jännitteitä. Hautala kannattaa asiassa pragmaattisempaa linjaa.

-Minäkin olen joitakin tuotteita itse katsellut, että en halua miehitystilannetta tukea omilla valinnoillani. Toivoisin siitä asiallisen informaation, mikä tällä hetkellä puuttuu.

Hautala sanoo, että elinkeinoelämän edustajat tapaavat ensi viikolla muun muassa ulkoministeriön edustajia. Hän toivoo, että elinkeinoelämässä suhtauduttaisiin rakentavasti siihen, että vapaaehtoisilla merkinnöillä päästäisiin asiassa eteenpäin.