Aiheena oli sisäinen turvallisuus eli poliisi- ja rajavartioasiat. Lohen mukaan Räsänen lupasi katsoa erityisesti, mitä harvaanasutun alueen poliisiongelmille voidaan tehdä.

- Esitimme Muoniolaisten kanssa, että harvaanasutuille alueille tarvitaan erityiset poliisikiintiöt, jotta poliisien määrä voidaan turvata eikä poliisit keskity keskuskaupunkiin. Kiintiöt voitaisiin rahoittaa erikseen, jolloin syrjäseudut eivät heikennä Pohjois-Suomen poliisilaitosten tehokkuuslukuja, Lohi toteaa.

Lohen mukaan poliisilaitosten osalta seurataan tarkkaan toimintavalmiusaikoja. Nyt ne näyttävät Pohjois-Suomen osalta kohtuullisilta, kun tilastossa on mukana sekä kaupungit että harva-alue. Lohen mukaan tarvitaan keskustelua siitä, mikä on kohtuullinen aika, jossa poliisin tulisi viimeistään olla paikalla hätätilanteessa.

- Nyt tällaista ei ole ja uhkana on turvallisuustyhjiön syntyminen harva-alueille. Syrjäseutujen asukkaat ovat hyvin epätasa-arvoisessa asemassa suhteessa kaupunkilaisiin, Lohi sanoo.