Katainen on vieraillut Espanjassa selvittämässä Suomen kantoja eurokriisiin. Espanjan pääministeri Mariano Rajoy ja Katainen vakuuttivat yhdessä maittemme lujaa sitoutumista euroon.
- Euro on Suomelle hyvin tärkeä, ei mikään tilapäiskokeilu, vakuutti pääministeri Jyrki Katainen tiistaina Madridissa lehdistölle keskusteltuaan Espanjan pääministerin Mariano Rajoyn kanssa noin parin tunnin ajan.
Katainen sanoi, että euron vahvistamiseksi tarvitaan sekä yhteisiä eurooppalaisia toimia että kansallisia ponnisteluja. Oleellista on Kataisen mukaan, että jokainen pyrkii hoitamaan ongelmansa ensisijaisesti itse, ja muut tarvittaessa tukevat.
- Espanja pyrkiikin välttämään uudet tukipyynnöt ainakin mahdollisimman pitkään, totesi maan pääministeri Rajoy. Hänen mukaansa asiassa edetään tarpeen mukaan ja harkiten.
Katainen ja Rajoy sanoivat myös, että maittemme välillä ei ole enää viime kesäkuun huippukokouksen päätöksiin liittyviä avoimia kysymyksiä.