Yli 90 prosenttia suomalaisista ei haluaisi lähimmän poliisin toimipisteen siirtyvän kauemmas, selviää Suomen Poliisijärjestöjen Liiton Taloustutkimuksella teettämästä mielipidekyselystä. Yli neljä viidestä kyselyyn vastanneesta uskoo laitosverkon karsimisen heikentävän yleistä turvallisuutta.
Taloustutkimuksen selvityksessä kysyttiin myös liikkuvan poliisin lakkauttamisesta. Yksikön lopettamista vastusti 80 prosenttia kyselyyn vastanneista.
Voimakkaimmin liikkuvan poliisin lakkauttamista vastustivat perussuomalaisten kannattajat, joista 87 prosenttia säilyttäisi liikennevalvonnan erillisellä poliisin yksiköllä. SDP:n kannattajista lopettamista vastusti 85 prosenttia vastaajista. Suopeimmin organisaatiomuutokseen suhtautuvat vihreiden kannattajat, joista 71 prosenttia ei lakkauttaisi liikkuvaa poliisia.
Sisäministeriön työryhmä on esittänyt liikkuvan poliisin lakkauttamista eli liikkuvan poliisin sulauttamista paikallispoliisin liikennevalvontaan. Työryhmä on myös ehdottanut hallinnollisten poliisilaitosten vähentämistä 24:stä 11:een.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on puolustanut työryhmän esitystä liikkuvan poliisin lakkauttamisesta. Räsäsen oman puolueen, kristillisdemokraattien, kannattajista 73 prosenttia ei lopettaisi liikkuvaa poliisia.
Taloustutkimus haastatteli Suomen Poliisijärjestöjen Liiton pyynnöstä puhelimitse 1008 suomalaista.