Vasemmistoliiton Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Sini Savolainen myöntää, että tilanne ehdokashankinnassa voisi olla paljon parempi kuin tällä hetkellä.

- Emme etsi supermoniosaajia, vaan kaikki käy. Ainoa ehto on, että henkilö sitoutuu vastustamaan väkivaltaa ja puolustaa ihmisten välistä tasa-arvoa.

Vasemmistoliiton ehdokastilanne on hyvä Pieksämäellä ja myös Savonlinnassa, Mikkelissä takkuaa.

Kristillisdemokraattien Etelä-Savon piirin toiminnanjohtaja Olavi Kietäväinen kertoo, että yhtä kuntaa lukuunottamatta kristillisillä on Etelä-Savossa kaikissa kunnissa ehdokas.

- Kaksi kolmannesta viime vaalien ehdokasmäärästä on jo kasassa, mutta varsinkin kuntaliitoskunnissa on ollut vaikeuksia saada ehdokkaita.

- Hyviä päätöksiä on helppo tehdä, kuntarakenneuudistuksen tuomien vaikeiden asioiden takia ei ole helppo löytää ehdokkaita. Kuitenkin tarvitaan ihmisiä, jotka ottavat vastuuta ja haluavat katsoa asioita kristillisdemokraattien katsantokannan mukaan.

Sini Savolainen kertoo myös, että ehdokkuutta harkitsevia pelottaa vaikeitten päätösten tekeminen. Olisi kuitenkin tärkeää, että ihmiset lähtisivät puolustamaan omia lähipalveluitaan ja asioita, jotka ovat tärkeitä heidän lähialueellaan.

- Niistä asioista päätetään vaaleissa, ei europaketeista ja europolitiikasta. Nämä ovat lähialuevaalit ja kaatunutta maitoa on paha itkeä.

Asemat pyritään säilyttämään

Kristillisdemokraateilla oli viime kunnallisvaaleissa viiden prosentin kannatus. Siihen pyritään nytkin. Yksi vaalityön kärkiajatuksista on, että lähipalvelut säilyvät myös jokaisessa liitoskunnassa.

Vasemmistoliitto tekee töitä, että Pieksämäen kaksi paikkaa saataisiin nostettua kolmeen. Mikkelissä yritetään saada menetetty paikka takaisin. Myös Vasemmistoliitto vannoo lähipalvelujen säilymisen nimiin.

- Lähipalveluitten tulee olla kunnan omia palveluita. Jos ostetaan yksityiseltä, joka ei maksa Suomeen veroja, se ei hyödytä yhtään, sanoo Sini Savolainen.

Molemmat poliitikot myöntävät, että äänestäjälle voi olla ongelma valita puolueensa, kun kaikki tuntuvat ajavan samoja asioita. He kuitenkin muistuttavat, että kunnallisvaalit ovat ennen kaikkea henkilövaalit.