-Tällä hetkellä säädetään, että jos aseen haltijalla on yli viisi laissa mainittua asetta tai sarjatuliase, niin ne täytyy säilyttää standardoidussa asekaapissa tai muussa poliisin erikseen hyväksymässä säilytystilassa, sisäasiainministeri Päivi Räsäsen valottaa nykyistä lainsäädäntöä.

Räsäsen mukaan olisi tarpeen selvittää, tulisiko tämän säädöksen koskea nykyistä laajempaa ryhmää, eli tulisiko yksittäistä asetta säilyttää huolellisemmin erillisessä asekaapissa.

- Tietysti jos asetta ei huolimattomuuden vuoksi säilytetä missään lukitussa tilassa, silloinhan tällä lainsäädännöllä ei ole vaikutusta. Tarvitaan valistusta ja muistutusta siitä, että aseita täytyy aina säilyttää niin, etteivät ne missään olosuhteissa ole lasten eikä kenenkään sivullisen, myöskään oman perheenjäsenen ulottuvilla, vaan ainoastaan niiden käytössä, joilla tämä aselupa on, Räsänen selvittää.

Asekaappi voisi olla kotona

Räsäsen mukaan lukittu asekaappi voisi olla mieluiten perheen kotona eikä esimerkiksi metsästysmajalla, josta ne olisi helpompi varastaa.

- Aseselvitystyöryhmä tuli siihen tulokseen, että hajautettu aseiden säilytys, vaikkapa metsästysaseiden säilytys kotona on turvallisempi vaihtoehto kuin se, että aseet keskitettäisiin ampumaradoille tai metsästysmajoihin, joissa ne olisivat rikollisryhmille paljon helpommin saatavilla.

Sisäasiainministeriön ampuma-aselakityöryhmän pitäisi saada valmiiksi esityksensä aseiden säilytystä koskevista määräyksiä tämän vuoden loppuun mennessä. Kokonaisuudessaan ampuma-aseisiin ja -ratoihin liittyvää lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän työ tulee valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä. Aseiden säilytystä koskevaa selvitystä on päätetty kiirehtiä muun muassa Hyvinkään ampumatapauksen vuoksi.

Tänä viikonloppuna kaksi lasta kuoli Pohjois-Savossa sattuneisiin vahingonlauksiin. Viisivuotias poika sai surmansa aseen lauettua vahingossa lasten leikeissä. Yksitoistavuotias poika kuoli pienoiskiväärin vahingonlaukaukseen pojan ollessa kalaretkellä isänsä kanssa.