Kokoomuksen eduskuntayhmän kesäpäivien kierroksella äänessä Lahden kauppatorilla olivat muun muassa pääministeri Jyrki Katainen, kuntaministeri Henna Virkkunen sekä elinkeinomisteri Jyri Häkämies.
Katainen välitti viestiä muun muassa kotihoidon tarpeellisuudesta ja kansalaisten selviytymisestä omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Kataisen mukaan puolueväen on hyvä tavata myös tavallista kansaa mahdollisimman usein - vaikka toreilla.
Kuntaministeri Henna Virkkunen uudisti päijäthämäläisille toiveen karille menneen suurkuntahankkeen herättämisestä.
- Päijät-Hämeessä uusi kuntaselvitys olisi paikallaan, Virkkunen sanoi.
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies pitää tärkeänä, että vuonna 2014 lakkautettavan Hennalan varuskunnan uusiokäytöstä tehdään päätöksiä ripeästi.
- Alueet vastaavat ideoinnista itse ja päätösten tuleekin perustua alueellisiin vahvuuksiin. Lahden seudun vahvuuksia ovat hyvä logistinen sijainti ja hyvät yhteydet pääkaupunkiseudulle, mutta Lahdessa on myös vahvaa ympäristö- ja muotoiluosaamista. Ainakin minulle kerrottujen tietojen mukaan näiden kahden teeman pohjalta syntyy kehitettäviä ajatuksia, Häkämies kertoo.