Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää Euroopan komission varapuheenjohtajan Olli Rehnin kritiikkiä suomalaisesta eurokeskustelusta asiallisena. Rehn sanoi eilen, että Suomi on onnistunut luomaan itsestään kuvaa maana, joka harkitsee eroa eurosta.

- Pitää ottaa asiallisesti vastaan kritiikki. Emme ole halunneet välittää kuvaa, että Suomi haluaisi erota eurosta tai toimia hankalana. Haluamme toimia niin, että se on talouspoliittisesti kestävää, ja sen takia olemme muun muassa euron sääntöjä halunneet vahvistaa, Katainen sanoi torstaina Lahdessa.

Katainen pitää julkista keskustelua Suomessa sellaisena, että se voi aiheuttaa helposti virheellisiä tulkintoja maailmalla. Katainen ei kuitenkaan osaa antaa selvää ohjetta siitä, miten eurosta tulisi keskustella.

- Totta kai demokratiaan keskustelu kuuluu, eli sitä linjaa on käytännössä hirveän vaikea vetää. Ihan tavallisella maalaisjärjellä ja suhteellisuudentajulla siinä kyllä pärjää, Katainen ohjeistaa.

Katainen sanoo, että kansainvälinen media ja markkinaympäristö ovat hermostuneessa tilassa, minkä vuoksi on syytä olla pidättäytyvä tarpeettomissa spekulaatioissa.

- Kannattaa olla järkevä, tyhmä ei kannata olla koskaan. Sellaisia lausuntoja, jotka vahingoittavat suomalaisia ei kannata kukaan, pääministeri sanoo.

Puheessaan puolueensa eduskuntaryhmälle Katainen toivoi EU:hun nykyistä vahvempia sääntöjä.

- Ei voi olla niin, että epäsuorasti hyväksyisimme, että kaikki maat eivät tulevaisuudessakaan kykene pitämään kiinni yhteisistä säännöistä, hän sanoi.