Keskustan johto syyttää hallituspuolueita hämäysyrityksistä. Eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa puoluejohtaja Juha Sipilä varoitti, että kuntarahojen leikkaukset ja vanhusten hoitajamitoitukset eivät sovi yhteen.
Keskusta tähtää jo lokakuun kuntavaaleihin ja tuore puoluejohtaja Juha Sipilä kannusti kansanedustajia vaalityöhön. Keskustan on pakko voittaa kuntavaaleissa, muuten politiikan suunta ei muutu, Sipilä sanoi.
- Sen takia me ei voida tässä vaalissa ajatellakaan mitään muuta tavoitetta kuin vaalivoittoa. Haastan meidät kaikki toimiin ja töihin sen eteen, että me ensimmäisinä saadaan ehdokaslistat täyteen, Sipilä sanoi.
Hallituspuolueiden kinastelua vanhusten hoitajamääristä Sipilä moitti populismiksi. Keskustelua viedään sivuraiteille, Sipilä arvosteli.
- Yli 90 prosenttia meidän yli 70-vuotiaista asuu kotona. Se monesti näissä keskusteluissa unohtuu. Tämä mitoitus käsittääkseni maksaa yli 200 miljoonaa ja samanaikaisesti kunnilta on leikattu yli 700 miljoonaa, että ei tämä yhtälö nyt ole kohdallaan. Samalla unohtuu kotona tapahtuva hoito, omaishoitajat ja avohoito.
Keskustan ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikainen arvioi, että kokoomus ja SDP yrittävät kuntavaalien alla häivyttää suurkuntajyräyksensä.
- Päähallituspuolueiden intressi on puhua kaikesta muusta, että unohtuisi miten ovat Suomea pakkaamassa muutamaan isoon keskittymään ja miten ovat jättämässä heitteille suuren osan Suomenmaasta ja sen ihmisistä ja voimavaroista.
Keskustan tehtävä on Tiilikaissen mukaan pitää huolta siitä, että hallituspuolueiden hämäysyritykset ei onnistu.
Keskusta yrittää tehdä kuntavaaleista kansanäänestystä hallituksen ajamia suurkuntia vastaan.