Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä toppuuttelee kenttäväen odotuksia puolueen kannatuksen nopeasta noususta. Kentältä on vaadittu Sipilää tiukentamaan otetta ja tekemään selvää pesäeroa hallituksen politiikkaan.

Sipilän mukaan tuloksia saavutetaan kuitenkin vain pitkäjänteisellä ja rakentavalla politiikalla. Keskustan konkaripolitiikko Seppo Kääriäinen vaati viime viikolla työrauhaa uudelle puoluejohtajalle. Juha Sipilä on tietoinen kritiikistä, mutta suhtautuu siihen maltilla.

- Aina odotetaan, että pelkällä ihmisten vaihtamisella kannatus kääntyy, mutta eihän se näin ole. Kyllä se on pitkäjänteinen työ. On tuotava esille selkeitä vaihtoehtoja, joiden välillä ihmiset pystyvät päättämään, toteaa Sipilä.

Sipilän maltillinen linja ei ole perinteinen oppositiojohtajan tyyli. Sipilä myöntää, että räväkämpikin voisi olla, mutta silti hän penää myös vastuullisuutta.

- Nämä rakentavat vaihtoehdot voidaan toki tuoda räväkämminkin esille, mutta kyllä niiden täytyy olla sellaisia, että niiden kanssa pystyy elämään sitten vastuussa.