Selvä enemmistö Tampereen kaupunginvaltuutetuista pyrkii jatkokaudelle syksyn kuntavaaleissa. Vain kaksi valtuutettua on tähän mennessä ilmoittanut jättäytyvänsä vaaleista.

32 edustajaa on ilmoittanut asettuvansa ehdolle ja yhdeksän harkitsevansa vielä asiaa. Yle Tampereen kyselyyn on vastannut 43 edustajaa 67 valtuutetusta.

Joka neljäs ei vielä vahvista ehdokkuuttaan

Ainoat vaaleista jättäytymisestä ilmoittaneet valtuutetut ovat Hellä Asumaniemi (sd.) ja Marjatta Stenius-Kaukonen (vas.).

Ehdokkuuttaan harkitsevat vielä pormestari Timo P. Niemisen (kok.) ja apulaispormestari Irja Tulosen (kok.) lisäksi mm. Matti Joki (sit.), Laila Koskela (ps.), Mikko Leppälahti (kok.), Niina Rissanen (vihr.) ja Elina Sirén (kok.). Myös neljä kautta edustanut Riitta Koskinen (kok.) kertoo pohtivansa vielä ehdokkuuttaan.

- Politiikassa viettämäni aika on ollut todella opettavaista ja antoisa. Omalla kohdallani painin ajankäytön kanssa. Kyseessä lienee terve itsekkyys, Koskinen sanoo.

Gerontologian professori Antti Hervonen (kok.) kertoo tekevänsä ratkaisun nähtyään, asettuuko hänen alansa ihmisiä listoille.

Mukaan lähtemiselle monia perusteita

Nykyiset valtuutetut saivat kyselyyn vastattessaan perustella omaa päätöstään. Paikallispolitiikassa pysymiselle löytyy monia syitä.

Mikko Aaltonen (vas.)Haluan olla varmistamassa, että tamperelaiset saavat riittävästi hyviä sekä laadukkaita palveluita.

Mikko Alatalo (kesk.): Yritän puolustaa keskustan asemia myös perussuomalaisten paineessa.

Tiina Elovaara (ps.): Nuoria on mukana politiikassa aivan liian vähän.

Matti Höyssä (kok.): Yhdyskuntasuunnittelun ja liikennesuunnittelun asiantuntemusta tarvitaan päätöksenteossakin.

Riitta Ollila (sd.): Mukaan tarvitaan uusia ja nuoria ehdokkaita, mutta kokemustakin pitää ehdokasjoukossa olla.

Olli-Poika Parviainen (vihr.): Moni tärkeä asia esimerkiksi apulaispormestarin vastuualueillani jää tällä kaudella kesken.

Marco Roth (kd.):Päätimme näissä vaaleissa olla ehdokkaina poikani kanssa samaan aikaan.

Petri Siuro (vihr.): Rantaväylän tunnelipäätös tulisi purkaa ennen kuin rakentamistöitä ehditään aloittaa.

Satu Sipilä (kd.): Haluan edelleen vaikuttaa kaupungin päätöksiin tavallisia ihmisiä koskevissa asioissa.

Ehdokkaaksi kuntavaaleihin asettuvat myös: Harri Airaksinen (kok.), Erkki Axen (kok.), Vesa Eskola (vihr.), Timo Hanhilahti (apulaispormestari, kesk.), Jari Heinonen (komm.), Anna-Kaisa Heinämäki (vihr.), Anna-Kaisa Ikonen (kok.), Antti Ivanoff (kok.), Ilkka Järvelä (vas.), Sirpa Koivisto (sd.), Anna Kontula (vas.), Leena Kostiainen (apulaispormestari, kok.), Johanna Loukaskorpi (sd.), Emilia Olkanen (vihr.), Irene Roivainen (vihr.), Pekka Salmi (sd.), Kirsikka Siik (vihr.), Ilpo Sirniö (sd.), Hanna Tainio (sd.), Oras Tynkkynen (vihr.), Pia Viitanen (sd.) ja Sirkkaliisa Virtanen (vas.).