Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd.) tyrmää haaveet Parikkalan Syväoron rajanylityspaikasta. Ministerin mukaan kansainvälistäminen kahden vuoden sisällä on epärealistinen. Hänen mukaansa lähivuosina on olennaisinta vahvistaa olemassa olevia rajanylityspaikkoja vastaamaan kasvavaan itärajan liikenteeseen. Rajanylityspaikan kansainvälistämiseen ei ole ministeri Päivi Räsäsen mukaan rahaa.

- Meillä on tällä hetkellä menossa neuvottelut ensi vuoden budjetista ja siellä on erittäin suurena tarpeena oman kansallisen rajavartiolaitoksen näkökulmasta rajatarkastajien riittävän määrän turvaaminen, kun rajanylitysliikenne kasvaa. Sisäministeriön tavoitteena on se, että saisimme määrärahan 80 uuden rajatarkastajan rekrytoimiseksi, toteaa sisäasiainministeri Päivi Räsänen.

Ensin lisää rajavartijoita

Ministeri on valmis viemään rajavartijoiden määrän lisäämisen hallituksen budjettiriihen puitavaksi. Sisäministeriö perusteli tarpeitaan valtiovarainministeriölle eilen. Mikäli rahaministeriö ei asialle lämpene hakee Räsänen tukea hallituskumppaneiltaan.

Sisäministeriö haluaa ensi vuoden budjettiin vajaan 5 miljoonan euron lisäyksen 80 rajavartijan palkkaamiseksi itärajan liikenteen jatkuvan kasvun vuoksi. Ministeri Räsäsen mukaan valtiovarainministeriössä tarve ymmärretään ja hän toivoo, että lisäys saa vihreää valoa jo ennen hallituksen budjettineuvotteluja kuun lopulla.

Kehittäminen on kiinni rahasta

Tällä hetkellä Parikkalan rajanylityspaikka on tilapäinen rajanylityspaikka, ja sitä on mahdollisuus käyttää henkilöliikenteeseen. Siltä pohjalta rajanylityspaikkaa voitaisiin kehittää. Jos rahaa riittää, ministeri näkee tällekin hankkeelle omat hyvät perusteensa.

Karjalan tasavallan päämies Aleksandr Hudilainen esitti maanantaina, että Parikkala-Syväoron rajanylityspaikka voitaisiin avata kansainväliselle liikenteelle vuonna 2014. Sisäasiainministeri Päivi Räsäsen mielestä rajanylityspaikan avaaminen henkilöliikenteelle voisi toteutua aikaisintaan kuluvan vuosikymmenen loppupuolella.

- Tällä hetkellä niiden resurssien puitteissa joita miellä näissä valtiontalouden kehyksessä on, niin valitettavasti sille ei ole näköpiirissä rahoitusta. Kyllä valtiovarainministeriö pitää näitä rahapussin nyörejä aika tiukasti kiinni. Jos lisärahoitusta löytyy, niin varmasti Parikkalakin nousee mukaan suunnitelmiin, lupaa sisäministeri Räsänen.