Hiihto on ollut joillekin suomalaisille ikuinen lapsuustrauman aihe. Hiihtäjälegenda Juha Mieto arvelee, että siirtyminen puusuksista lasikuitusuksiin aiheutti monelle lapselle traumoja. Lasten vanhemmat olivat puusuksisukupolvea, kun taas lapset hiihtivät uusilla suksilla.

- Meni varmasti kymmenen vuotta, kun lasikuitusukset tulivat, että ajateltiin, ettei niitä saa pitämään. Puusuksethan pitävät aina, vaikkei niihin laittanut yhtään mitään, Mieto toteaa.

Mieto epäilee, että 1970-80-luvuilla kouluikäänsä eläneet lapset eivät enää olleet tottuneet hiihtämään vapaa-aikana kuin Miedon omina kouluaikoina 1950-60-luvuilla.

- Yläkoulussa meillä oli kovia jumppia. Luulisi, että niistä jäisi kovemmat traumat kuin hiihtohommista.

Kolmonen: Tillilihalle kunnianpalautus

Ruuista inhokeiksi nousivat vanhat klassikot: tilliliha, kanaviillokki ja kesäkeitto.Monet karttavat klassikkoruokia edelleen. Jaakko Kolmosen mielestä vika on syöjässä tai ruuanlaittajassa, jos perinteiset ruokalajit eivät maistu. Hän kaipaisi ruuille kunnianpalautusta.

- Ne [ruuat] on esitetty jossain yhteydessä varmasti väärin, Kolmonen arvelee.

Kolmosen mielestä osasyy perinneruokien huonoon maineeseen on se, ettei ruokia valmisteta enää samalla tavalla kuin ennen.

- Ruuat tehdään suurina massoina ja ruoka-aineet tulevat ties mistä maankolkasta. Herkullisuuden tekemisen taito on kadonnut.

Yhden asian Kolmonen tuomitsee: lapsia ei saa pakottaa syömään.

- Jos lapsi ei ole tottunut johonkin ruokaan, ei pidä komentaa siten, että lapsi alkaa itkeä. Se on väärä kasvatusmetodi ja siinä ovat menneet ruuanlaittajat liian pitkälle.