Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juha Rehula suomii kovin sanoin budjettiesitystä. Rehulan mielestä hallitus asettaa vastakkain lapsiperheet, sairastavat ja ikääntyvän väestön.
- Perusturvaetuuksien indeksikorotukset tehdään, mutta miksi lapsiperheille jätetään kulutusmenojen kasvun muutos kompensoimatta, Rehula ihmettelee.
Hänen mielestään budjettiesityksessä on vahva kikkailun maku - menoleikkaukset yritetään saada näyttämään jopa nykytilanteen parantumisena.
Lisäksi Rehula ihmettelee hallituksen ”näköalattomuutta” riittävän rahoituksen suhteen.
- Vanhuspalvelulain toimeenpanoon ollaan käyttämässä 72 miljoonaa euroa. Se on täysin riittämätön summa täysipainoiseen lain täytäntöönpanoon, hän toteaa.
Samalla Rehula hämmästelee, miten 53 miljoonaa euroa saadaan riittämään lapsiperheiden kotipalveluiden vahvistamiseen, lastensuojeluun, perhehoitoon, omaishoidontuen tai esimerkiksi perusterveydenhuollon tilan parantamiseen.
Rehulan mielestä keskustelu vanhuspalvelujen henkilömitoituksen säätämisestä laintasolle on saamassa farssin piirteitä. Hänen mielestään peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson yrittää esityksellä paikata ”omia tyhjiä lupauksiaan”.
- Jos käytettävissä kerran on 30 miljoonaa, se kannattaisi käyttää ennemmin vanhuspalvelujen kehittämistyöhön kuin sellaisen kokeilemiseen, johon pitäisi panostaa yli 200 miljoonaa euroa, Rehula toteaa.