Voimakas taloudellinen murros koettelee Suomea ja Eurooppaa. Murrokset ja kriisit merkitsevät toisinaan myös mahdollisuuksia. Nyt on Pohjois-Suomen kannalta samantyyppinen tilanne kuin 60 vuotta sitten, jolloin Urho Kekkonen julkaisi pamfletin ”Onko maallamme malttia vaurastua”.
Silloin alkoi voimakas pohjoisen teollistaminen ja siihen liittyvien investointien käynnistäminen. Nyt kaivosteollisuus, mekaaninen puu, bioenergia, metalliteollisuus ja matkailu voivat kasvaa mittavasti, jos kykenemme ottamaan kasvumahdollisuudet vastaan.
Tämä edellyttää yhtäältä sitä, että olemme tavoitteistamme yksimielisiä, ts. toimimme julkishallinnon, elinkeinoelämän, koulutuksen järjestäjien ja järjestöjen edustajina ja myös yksittäisinä kansalaisina samaan suuntaan ja yhteistyössä. Oulun seudun vahvuus 1990-luvun kasvussa oli matalien kynnysten toimintatapa.
Toinen edellytys on määrätietoinen, kohdennettu investointiohjelma. Se tarkoittaa myös julkisia investointeja mm. perusinfrastruktuuriin ja koulutukseen. Logistiikka täytyy toimia ja kasvava teollisuus tarvitsee osaavaa ja sitoutunutta väkeä. On harmillista ja usein vahingollistakin, että esim. liikenneinvestointien rahoitusjärjestelmä on jäykkä ja estää hankkeiden nopean toteuttamisen silloinkin, kun investointi tuottaisi lyhyessä ajassa siihen kohdennetut kustannukset.
Suomen talouskasvun avaimet ovat pohjoisessa. Lopputulokseen vaikuttavat kyky nähdä yhteiset tavoitteet, tehdä päätökset ja toteuttaa ne.
Kansanedustaja Tapani Tölli (Kesk.)