Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen miettii verkkokolumnissaan tarvetta nuorisorikollisuuteen erikoistuneille syyttäjille. Syyttäjälaitos pohtii parhaillaan syyttäjien erikoistumista.
- He voisivat kehittää osaamistaan nuorisorikollisuuteen liittyvissä kysymyksissä ja perehtyä esimerkiksi nuorten syrjäytymiseen ja kehityspsykologiaan, Nissinen sanoo kolumnissaan perjantaina.
Hän korostaa ennaltaehkäisevän työn merkitystä nuoririkollisuuden torjunnassa. Hallituksen siunaamassa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa alaikäisten rikoskierre halutaan katkaista heti alkuunsa muun muassa tukipalveluilla.
Nissisen mukaan viranomaisten suhtautuminen nuorisorikollisuuteen on muuttumassa.
- Ihmisen juttujen hoitamisesta jutun ihmisen hoitamiseen. Syyttäjälaitoksen näkökulmasta muutos olisi tervetullut.
Syyttäjillä on jo nyt mahdollisuus jättää nostamatta syyte alaikäisen ensimmäisestä huumausainekokeilusta. Syytteen sijaan syyttäjät järjestävät nuorille puhuttelutilaisuuksia yhdessä huoltajien ja sosiaaliviranomaisten kanssa.
Viime vuonna 154 alaikäistä selvisi ensimmäisestä huumausainekokeilustaan pelkällä puhuttelulla.