Alle 18-vuotiaiden rikoskierre pyritään katkaisemaan tulevaisuudessa heti ensimmäisestä rikkeestä. Tänään julkistettu raportti esittää, että tukipalveluiden piiriin otetaan sekä rikoksen tehnyt nuori että hänen vanhempansa. Ankkuri-hanke yrittää vähentää rikollisuutta koko Suomessa.
- Meitä on innoittanut Hämeenlinnassa kymmenen vuoden aikana tehty työ ja sen hyvät kokemukset, komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista sanoi.
Heinosen mukaan tilastoilla on pystytty osoittamaan, että moniammatillisella puuttumisella on saatu vähennettyä nuorten tekemiä rikoksia.
Nyt sama malli halutaan Suomen joka kolkkaan. Tänään julkistettu sisäisen turvallisuuden raportti on tarkoitus hyväksyä ensi viikolla.
- Näitä kokeiluja on ollut, joista on ollut hyviä kokemuksia. mutta nyt halutaan että levitetään säännönmukaiseksi toiminnaksi, sisäministeri Päivi Räsänen sanoi.
Rikoksen tielle joutuneelle nuorelle aiotaan antaa myös tukihenkilö, joka tukee eteenpäin.
Ministeri Räsänen vakuuttaa, että resurssien on tarkoitus riittää.
Vielä pitäisi vain selvittää se, miten auttaa niitä nuoria, jotka eivät oireile, mutta hautovat rikoksia.
Reeta Salminen