Mäntymaa uskoo, että hankkeen merkitys ymmärretään, koska se koskettaa suurta aluetta aina Tampereelta Vaasaan asti. Hankkeen kohtalo varmistunee keväällä, kun eduskunta saa käsittelyynsä todennäköisesti huhtikuussa liikennepoliittisen selonteon. Vaikka rahaa nyt löytyisi, kestää töihin ryhtyminen.

- Kyllähän siihen muutama vuosi menee, se on ihan selvä. Toisaalta olen kuullut, että siinä on hyvin pitkälle suunnitelmat tehty mm. Laihian ja Kurikan suhteen. Kolmostie on mulle siinäkin mielessä tärkeä, että olen ollut tuossa liikennevahinkojen onnettomuustutkintalautakunnassa ja olen aika monta kuolonkolaria kolmostien tiimoilta joutunut tutkimaan. Senkin takia pidän sitä yhtenä tärkeänä hankkeena. Yritetään painaa päälle, Mäntymaa sanoo.

Ryöstön valmistelu kriminalisoitava

Poliisin sinisissä työuransa tehnyt Mäntymaa on ihmeissään siitä, että Suomessa ei edelleenkään voi saada rangaistusta törkeän ryöstön valmistelusta. Tämä vaikeuttaa viranomaisten työtä merkittävästi.

- Tällaisia esimerkkejähän on. Varsinais-Suomessa oli törkeä rahakuljetusryöstö, joka piti päästää yritysasteelle eli tarkottaa sitä, että nämä rosvot valmisteli sitä, harjoitteli sitä, hommasi aseita ja tarvikkeita, ja ihan selvää oli, että ryöstö tehdään. Pitkä seuranta, eikä poliisi voinut puuttua siihen ennen kuin tekoa lähdettiin toteuttamaan, mikä on ihan hullua.

- Esimerkiksi Ruotsissa törkeä ryöstön valmistelu on rangaistavaa. Periaatteessa ruotsalaiset voi tulla Suomeen suunnittelemaan törkeää ryöstöä, jos nyt oikein hiuksia halotaan, Mäntymaa summaa.

Hän aikoo tehdä törkeän ryöstön valmistelun kriminalisoinnista jossain vaiheessa lakialoitteen, vaikka myöntääkin, että yksittäisen kansanedustajan on vaikea saada aloitetta läpi.

"Suomen suurin turvallisuusuhka on syrjäytyminen"

Vaikka Mäntymaa myöntää, että esimerkiksi terrorismia koskevaa lainsäädäntöä on tiukennettava, hänen mielestään Suomen suurin turvallisuusriski on syrjäytyminen.

- Se on semmoista sisäsyntyistä. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi pitää tehdä kaikki. Meillä on paljon sellaisiakin ryhmiä, jotka saavat lapsesta asti niin heikot eväät elää tätä elämää, että siihen pitää panostaa. Yksi osa minusta on tämä sosiaalinen sydän, joka sykkii näille heikompi osaisille. Se vaatii toimijoilta, jotka toimii lasten ja nuorten kanssa, itsensä peliin pistämistä, ja mun mielestä siinä ei olla vielä päästy siihen, mihin pitäisi.

Jouluksi rauhoitutaan

Kansanedustajan työssä Mäntymaa on ensikertalainen, mutta ei enää vihreä: työtä ja monenlaisia haasteita on kansanedustajakauteen riittänyt jo tähän mennessä. Työnmäärä on yllättänyt.

- Ennen kuin päätin ryhtyä tähän rumbaan, kyselin kollegoilta, että mimmoista työtä kansanedustajan työ on, ja sain silloin jo kuulla, että se on tosi kovaa työtä - ja sitä se on kyllä ollutkin. Omalla tavallaan se on yllättänyt, koska kuuluin siihen samaan porukkaan, jotka ajatteli, ettei ne siellä mitään tee: kun katsoo täysistuntoja, siellä on tyhjiä penkkejä. Mutta kyllä sitä työtä tehdään todellisuudessa paljon muuallakin kuin täysistunnoissa, enemmänkin valiokuntien työhuoneissa, Mäntymaa kertoo.

Eduskunnan joulutauko alkaa 21. joulukuuta viimeisten istuntojen jälkeen, ja silloin on kansanedustajillakin aikaa hiljentyä.

- Mää olen siinä onnellisessa asemassa, että mulla on vajaa 3-vuotias pojantyttö. Lasten juhlahan joulu on ja siinä kun lapsia katsoo ja seuraa, sitä pukitteluakin, niin se on aivan upeeta. Vedetään henkeä ja sittenhän meillä alkaa istunnot helmikuun alussa, Mäntymaa toteaa.

Vaikka eduskunta jatkaa töitään vasta helmikuussa, on Mäntymaan kalenteri jo täynnä tammikuussa muun muassa yritysvierailuja pohjalaismaakunnissa. Paluu arkeen on siis nopea.